Tasan kaksi kuukautta sitten lähdin töihin haikein mielin. Yksi tallin hevosista oli kipeänä, eikä ihan kuka tahansa, vaan Frankker. Hevonen, joka oli ollut tallissa yhtä kauan kuin minäkin, kummatkin saavuimme tantereelle neljä vuotta sitten, vuonna 2012. Alkujaan en saanut juuri Frankun kanssa pelata, ori oli aika virkeä tapaus ja minä olin suht. kokematon 16v. tytöntyllerö. Ajan kanssa aloin pikku hiljaa tutustua oriin enemmän, enkä kyllä valehtele, kun sanon, ettei F ollut mun lemppari.
Pikku hiljaa F "kasvoi muhun" ja aloin ihan pitää orista. Sen jälkeen, kun ori tuli takaisin treeniin jalkavammansa parannuttua, siitä tuli itse asiassa yksi lemppareista. Varsinkin, kun sen kohdalla pyydettiin "extrahoitoa", milloin kylmätä, kääriä, rasvata, pestä... Ihan viikonloppuisinkin. Sitä hoiti kuin omaansa, vaikka hoitaahan niitä muitakin parhaansa mukaan. Siitä huolimatta hevosesta tuli jotenkin "tärkeämpi". Lähdin ravireissuillekin mukaan, vaikken ollut koskaan aiemmin niille raahautunut. Olihan tuo ihan hyväkin hevonen.
 |
| Ori viimeisessä lähdössä Turun kunkkareissa. |
Kyseessä oli siis torstai, kun kaikki hevoset oli hoidettu, lähdin klinikalle. Heti sinne päästyäni saatoin arvata mistä orin löytää. Kävelin sen karsinalle ja siitä huomasi heti, ettei kaikki ole hyvin. Sain luvan katsella orin hoitotoimenpiteitä ja tunnin verran olin siinä vieressä ottaen kuvia mistä pyydettiin ja pidin F:n riimusta. Mun piti lähteä ruokkimaan hevoset töihin, joten päästin irti riimusta ja taputin orin kaulaa. Päässä käväisi nopeasti ajatus, että tämä oli viimeinen taputus minkä oriille annoin.
Illalla töiden jälkeen kapusin sänkyyn ja juuri, kun olin laittamassa puhelinta pois kädestäni, puhelimeni värähti viestin merkiksi. Omistajalta tuli viesti: Frankker oli poissa. Laskin puhelimen tyynyn viereen samalla kun kyynel vierähti poskelle. Seuraavana päivänä oli outoa lähteä töihin, yksi "omista" ei enää ollut tulossa takaisin. Kasasin viikonlopun aikana orin tavaroita yhteen omistajia auttaakseni, tyhjäsin sen karsinan puruista ja otin nimikyltin talteen. Ehkä se siinä vähän helpotti, ettei ovessa ollut enää mitään orista muistuttavaa. Siitä huolimatta karsinan ohi kävellessä aina katsoo sitä tyhjyyttä, mikä siellä ammottaa.
 |
| Parhaillaan ori taisteli viimeiseen senttiin asti. |
Myös omistajat kirjoittivat asiasta hevosurheiluun, johon pääset klikkaamalla tästä.
Lepää rauhassa Frankker.. <3
Niin ne hyvät lähtee aina ensimmäisinä...
VastaaPoistaVoimia ❤️