perjantai 27. tammikuuta 2017

Bali - Matkat & maisemat

Pitkästä aikaa pääsen blogin ääreen ja ajattelin tehdä postausta Balilta! Vietettiin siis joulu ja uusi vuosi Balin rannoilla palmujen alla loikoillen. Ensimmäinen viikko oli vähän ehkä mälsä ja toivoin olevani kotona syömässä hyvää jouluruokaa, käydä joulusaunassa, viedä kynttilöitä haudoille... Mitä kaikkea jouluperinteisiin meillä kuuluukaan.

Uutena vuonna päädyttiin sitten istuskelemaan kävelymatkan päähän hotellilta, kivaan pikku ravintolaan. Livemusaa, hyvä palvelu ja löydettiinpä Balin paras ruokapaikka! Käytiinkin reissun viimeiset 6 päivää siellä syömässä. Uuden vuoden jälkeen aloin mieltyä Balin lämpöön ja kun lähtö tuli, en olisi tahtonut nousta koneeseen. Heti Suomeen saavuttua tunsin viileän ilman iholla ja sanoin ensimmäisenä: "Joo mä haluun takasin". :D

Tehdään vähän poikkeustapaus ja jätän kuvat pienemmäksi, sillä näitä on hirveästi! Klikatkaa suuremmaksi!

Välietappi, laskeutuminen Hong Kongiin!


Menomatka oli yhtä yötä, kone lähti Suomesta keskiyön aikaan, Hong Kongissa
oltiin kasin aikaan illalla ja sitten Indonesiassa hotellilla keskiyön pintoja.



Ekana päivänä palmujen alla, hotellin altaalla.



Pyyhkeistä tehtiin lähes joka päivä suloisia eläimiä. c:

Toisinaan rannalla oli pari paikallista.. :D










Muutama kymmenen porrasta myöhemmin..



Nuo pienet vihreät pallurat ovat kahveeta!




Kissankakkakahvia !


Seuraa kanaa.






Jos käytte Sanurissa, suosittelen tätä paikkaa lämpimästi! Sunrise Bar&Grill.


Äiti löysi uuden rakkauden ja olisi halunnut raijata sen Suomeen.


Rannan kaunein osa.



Hyvin jaksanut muokata kun meri ihan vinossa.. ;)



Kuu oli oikeasti taivaalla näin päin.

Kuta Beach





Huoneita oli ihan järkyttävä määrä ja käytävä oli loputon.. :D
Käytiin myös päivän reissulla "safarilla", josta teen ihan oman postauksen. Siihen yritän sitten vielä tunkea loputkin kuvat, näitähän olisi siis pilvin pimein..!
Ihmiset oli aivan ihania! Kaikki niin ystävällisiä, aina hymy korvissa ja kenenkään en kuullut valittavan. Pidän itseänikin suht. positiivisena ihmisenä ja tuolla sitä tuntui, että oli oikein yltiöiloinen jatkuvasti.
Kaiken kaikkiaan huikea reissu! Ehdottomasti peukutus tälle paikalle, kotiutumisesta on tasan 3 viikkoa ja hinku takaisin on yhä valtava.. Ehkä jos ensi uutena vuotena..