Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnilla. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. toukokuuta 2016

Onnistunut tunti

..ainakin näin katsojan vinkkelistä. Nimittäin tänään Onni pääsi tunnille! Mutta minä en istunutkaan kuskin penkille, vaan Laura istui. Koska tunti oli Lauralle ensimmäinen Onnin kanssa, yritin selittää mitä me ollaan tehty. Tuntui, etten oikein osannut selittää, sain kuitenkin aikaiseksi jotakin; ylitaivuttelua, lyhyet ohjat ja takajalkoja hommiin -> ratsastaen pohkeella kohti tuntumaa, joskus ollut puomeja hommassa mukana. Ja juuri nämä kaikki toteutettiin tunnilla! Oli muuten todella mukava nähdä Onni jonkun muun ratsastamana ja saada vinkkejä myös siihen omaan tekemiseen! Vaikka vinkit eivät muhun kohdistuneetkaan, niin osaan toteuttaa niitä käytännössä, onhan opettaja ollut mulla sama jo muutaman vuoden. Ja olipa ihanaa kuvata tuntia pitkästä aikaa, aina vaan parempi, kun oma poika oli linssin edessä!

Postauksessa hirveä läjä kuvia!




Alkuverryttelyssä aloitettiin ravissa ja ravi-käynti-ravi -siirtymillä: lyhyet ohjat ja pohkeella eteen. Älä pelkää tuntumaa. Myös siirtymisissä eteen ja ohjat tuntumalla, paketti ei saa lössähtää. Eikä myöskään pelkällä ohjalla pysäyttämistä, vatsalihakset ja omat jalat töihin. Ravissa sai pyytää paljon eteen, jotta takajalat saatiin aktivoitua. Ihan tuttua, monta kertaa huokaisin helpotuksesta etten minä ollut kypärän alla hikoilemassa.. ;)


Pahoittelut näistä vesileimoista, kaikkiin piti lisätä se erikseen, enkä vain jaksanut katsoa, että se on kaikissa saman kokoinen ja yhtä vahvasti näkyvillä.. :p Tässä alkuraveja.

Toisella sivulla oli ravipuomit aika pitkällä välillä, joita alettiin tulla melko heti. Puomit oli aika pitkällä välillä, joten niille tarvittiin reipas, eteenpäinvievä ravi. Muutaman kerran jälkeen homma alkoi sujua ja ravin tahti löytyä. Sitten siitä piiitkästä välistä tuli lyhyt ja tarkoitus oli pitää tahti samana ja tempo hitaammaksi, jotta väliin mahduttiin.
Tahti: askelmäärä sekunnissa.
Tempo: metrimäärä sekunnissa.

Laura sai ensimmäisestä kerrasta asti askeleet sopivaksi ja tuli puomit siististi yli. Eniten siinä ehkä opettaja yllättyi, Onnin ratsastettavuus on nimittäin viimeisen vuoden aikana (kyllä, viimeisin tunti oli vuosi sitten.. :D) parantunut hurjan paljon, ihan niin kun sitä olen hehkuttanut jo jonkun aikaa. Sen saa eteen, sen saa "taakse", ihan mitä vaan pyydät niin herra suorittaa, kunhan vaan osaat pyytää.
Täytyy myöntää, että olen itse luistanut ravityöskentelyn kanssa liikaa.. Se ei jotenkin tunnu itsestä yhtään hyvältä eikä hevonenkaan tunnu toimivan, joten olen mennyt tosi paljon käynnissä ja laukassa. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja vaikka näiden puomien avustuksella saada hommaa jotenkin taas pyörimään. Tai vaikka käydä tunnilla. :D


"Jos nyt vähän kovempaa ?"

Ravipuomien jälkeen siirryttiin lyhyen paussin kautta laukkahommiin. Ensin kumpaankin suuntaan kaksi kierrosta kevyessä istunnassa laukkaa eteen. "Anna mennä vaan!" kuului opettajan suusta kun Laura sai laukan nostettua. Pienestä kehotuksesta Onni rullasikin jo mukavasti eteenpäin, korvat hörössä ja iloisen näköisenä, kun ei tarvinut vääntää ja kääntää. Piian tunneilla hevoset - tai Onni ainakin - saadaan aina tekemään mielellään töitä.

Wiiii ! Onni näyttää ihan (möhömahaiselta) täykkäriltä tässä kuvassa :D


Esteratsu :D <3
Laukassa ravipuomit muutettiin kahdeksi puomikasaksi (toiseen päähän vain puomi), ja niitä tultiin ensin kolmella askeleella. Onni oli sitä mieltä, että niistä pitää hypätä ja kovaa pitää mennä. Nopeasti se kuitenkin kuunteli kuskia ja hillitsi itsensä. Puomeilla alettiin tehdä tehtävää: laukassa puomin yli - raviin - puomikasa ravissa - kentän ympäri ravissa - puomi - laukannosto - puomikasa - kentän ympäri laukassa ja sama alusta. Ensimmäisellä kerralla raviin siirtyminen meni vähän mönkään ja siirtyminen tuli vasta kummankin puomin jälkeen. Piia neuvoi ajattelemaan pysähdystä tai se hevonen ei pysähdy. :D Miten niin menohaluja..? Toisella kerralla Laura sai jujusta kiinni ja tehtävä alkoi kulkemaan. Tätä tultiin molempiin suuntiin. Lopulta tehtävään lisättiin perään se, että puomien väliin tultiin neljällä askeleella, eikä sekään tuottanut mitään ongelmaa.

Hyvä, että ratsastajaa naurattaa :D Ensimmäiset kerrat tultiin reippaammin.

"Hei mitä sä nyt pidät siellä? Tääl pitää mennä kovaa tai ei ollenkaan, kyl mä tiiän mitä teen"







"Miks nää esteet on näin pieniä? Annas mä näytän miten nää ylitetään !"



Jälleen lyhyt käyntipaussi ja sitten lisätään tehtävään vielä puomeja. Nimittäin toisen pitkän sivun laukkapuomit. Ne oli kolmen metrin välillä ja kaksi oli nostettu toisesta päästä tuelle. Eli edellinen tehtävä pysyi samana. Myös se neljän laukka-askeleen etappi kuului mukaan ja sen jälkeen siinä samassa lyhyessä laukassa nämä "uudet" puomit. Homma sujui vasemmalle mukavasti ja vähän herra oli sitä mieltä, että noista kavaleteista pitää hypätä eikä astua yli. Oikea kierros oli Onnille selvästi hankalampi ja se vaihtoi laukan lähes joka kerran vasempaan kun oli laukkapuomien aika. Tässä suunnassa vauhtia oli myös vähän enemmän.



Tää etujalan ojennus ! :D



Sitten päätettiin tehdä hommia vielä pääty-ympyrällä, myöskin puomeilla. Ympyrällä oli neljä puomia ja nyt tehtiin sitä ylitaivutusta, mitä olen vääntänyt Onnin kanssa ensimmäisestä tunnista lähtien. Nyt Onni alkoi rentoutua ja ravi näytti tosi mukavalta. Se sai luvan hiukan matalampaan ja pidempään muotoon, mikä on Onnille miellyttävin muoto. Ensin reilu taivutus sisään, puomille suoristus ja taas taivutus. Taivutus niin "syvään", että opettaja ympyrän keskellä näki hevosen läsin.
Hetken kuluttua tehtiin niin, että taivutettiin ulos, suoristus puomille ja taas taivutus ulos. Kun ulkoavut löysivät paikkansa, homma sujui taas mukavasti. Sitten pitkät ohjat ja tunti oli aikalailla siinä.


Yks päivän lemppari !



Sanoinkin Piialle tunnin jälkeen, että teitte kaikki ne asiat tässä yhdessä tunnissa, mitä me ollaan väännetty kokonainen tunti! Ravipuomit oli oma tunti, samoin puomit laukassa ja ravissa ympyrällä, sitten ympyrällä ja suoralla tuo ylitaivuttaminen. Kaikkiin näihin me saatiin kulumaan kokonaiset tunnit. Täytyy siis todeta, ettei sitä ehkä itse olekaan niin huono, kun nykyään kaikki mahtuu samaan tuntiin ilman ongelmia. Se ei ole enää rautakanki, se ei vie ratsastajaa kuin rättiä kämmenellä, se kuuntelee, taipuu, tekee töitä. Ei se silti mitään ilmaiseksi anna. Lähdettiin käytännössä nollasta ja nyt olen saanut sen vietyä tähän pisteeseen. Opettajien avustuksella ja vinkeillä tietenkin. On se hieno mies, ei voi muuta sanoa. <3

Opettaja kehui vielä sitäkin, että satula näyttää hyvältä: ei keinu, paino jakautuu tasaisesti, se on suorassa eikä kenota mihinkään. Että kyllä sitä saa halvemmallakin sopivia! Pärjättiin hienosti äidin kanssa maalaisjärjellä, eikä tarvittu mitään romaaneja tai geelipatjoja väliin, vaikka yksikin kauppias meille kovasti näin väitti! ;) Nyt onkin jo alettu katselemaan estesatuloita, niiden sovituksesta ei ole hajuakaan ja sinne väliin melkein haluan romaanin tai geelin iskunvaimentajaksi.

Tuli kyllä semmonen hinku päästä itsekin tunnille. Lauran ratsastus oli niin siistin ja vaivattoman näköistä, että Onnin ratsastus näytti jopa helpolta! :D Tiedän kuitenkin minkä työn saat tehdä sen eteen, että se herra toimii. Ei ole ollenkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Tätä kun mietin, niin esteratsastajan ura houkuttaa entistä enemmän..!
Laurakin jo kysyi, jos estetunti olisi joskus mahdollista. Kohta poika ei tee muuta kun hyppää, kun ratsastajia ei koulu kiinnosta. ;)


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Esteitä ja jääkiekkoa (videoita)

Vihdoin päästiin tunnille hyppäämään! Nimittäin Niihaman rataestekurssille. Meitä oli 6 ratsukkoa ja tasohan on 80-90cm. Esteet näytti muuten super pieniltä, kai sitä on kotona tullut hypättyä sen verran isompia, etten ole edes ajatellut. :D En kirjoita valmennuksesta yksityiskohtaista sepostusta, sillä ainoa materiaali on kypäräkameran videot. Katsotaan jos seuraavista kerroista, ainakin toisesta, kirjoitan enemmän.

Verkattiin sileällä jonkun aikaa ja siirryttiin sitten verkkahyppyihin. Onni oli käynnissä ja laukassa normaali, ravissa vähän könkkä. Jalat oli kuitenkin ennen ja jälkeen valmennuksen täysin normaalit, ja hevonen oli oma itsensä, joten en olettanut sen olevan mitään vakavaa. Verkkahyppyjen jälkeen ratsastettiin rata, jossa tällä kertaa 9 estettä. Kun kaikki oli suorittaneet radan, sai päättää minkä kohdan radasta tulee uudestaan ja saa paremmin sujumaan.
Tuossa 1:12 kohdassa Onni kompastui vähän esteen jälkeen ja ihan kuin itselleen siitä hermostuen teki jotain pukki hyppyä, siitä johtuu tuo pään vispaaminen. :D


Jos video ei näy klikkaa tästä.

Valmistauduin torstaina juoksuttamalla Onnin. Se on ollut mielestäni tosi mukava työstää viimeaikoina, niin selästä kuin näköjään maastakin. Laitoin kummarit, jotka on aika napakat Onnille ja sen pitkälle kaulalle, mutta silloin tällöin kun satun juoksuttamaan, niin kyllä niillä pystyy menemään. Onni astui heti alusta asti jo etukavion jäljen yli, mikä on tosi hyvin, se on takajalkojen kanssa todella laiska tekemään hommia. Juoksutin ensin ravia molempiin suuntiin ja otin sitten kolme ravipuomia mukaan. Eli ravipuomit-laukka-ravipuomit. Onni tosin aluksi tulkitsi tämän niin, että laukka-laukkapuomit-laukka. :D Otin sen jälkeen kummarit pois ja annoin sen hölkätä vapaassa muodossa ja kas kummaa, takajalat laiskistui.


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Viikonlopun poika vietti vapaalla. Lauantaina oli meinaan pelipäivä! Ja tappiohan sieltä tuli, olen meinaan Hifkin miehiä - tai siis naisia. Olin ekaa kertaa fanikatsomossa ja oli kyllä hauska kokemus! Voisin mennä uudestaan vaikka koko pelin joutui seisomaan.
Ei häviö niin haitannut, sillä satuttiin törmäämään Samu Haberiin ja pääsin hänen kanssa samaan kuvaan! Oli vähän pidempi kuin kuvittelin.. :D Näin myös Heikki Paasosen (joka taas oli lyhyempi kuin kuvittelin), mutta oli niin kaukana ettei viitsinyt juosta perään.


Oltiin paikalla 30min aiemmin, joten ehdittiin nähdä vähän lämmittelyäkin.


Maanantaina Onnilla oli hammaslääkäri! Poika sai kyllä rauhottavaa, mutta kun on niin iso, niin tuo määrä ei sitä ihan tyrmännyt. Eipä tarvi lääkärin kyykkiä, saa selkä suorassa raspata! Sain katsoa myös Onnin suuhun ja hyvinhän siitä piikit näki. Suu oli kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä piikkejä ollut normaalia enempää. Eläinlääkäri kehui, että poika on hienossa kunnossa! :) Toimenpide oli nopea, ja päästiin heti käsittelyyn kun klinikalle tultiin.
Kotona ratsastin Onnin vielä illalla kuolaimettomalla. Ja minä joskus vannoin, etten maastoon lähde ilman kuolainta.. ;) Tosin vain kävelin, mutta hyvinhän tuo toimii. Kuolaimen saa laittaa jo tänään.

Raspauksen jälkeen odoteltiin puolisen tuntia, että autossa pysyy pystyssä

Tänään käydään joku mukava maastolenkki ja torstaina tsekataan nappulat kuntoon perjantaille! Tänä perjantaita mahdollisesti myös videopätkiä maastakäsin eikä selästä.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Koulutunti su

Vihdoin päästiin taas koulutunnille! Ja sain äidinkin kuvaamaan, joten kuviakin luvassa aika paljon.
Tunti alkoi kuudelta, joten lähdin kävelemään n. 20 vaille. Ennen tuntia kävelen aina mahdollisimman paljon, että saadaan vähän paikkoja vertymään ja näin päästään nopeammin työskentelemään.
Tehtiin alkuun takaosakäännöstä ja jumpattiin hevosta, tästä siirryttiin pääty-ympyrälle, josta ei poistuttu kertaakaan tunnin aikana. Oma toive tunnille oli paljon taivutuksia ja siinä tavutuksessa rennoksi, sillä viimeksi kun menin kentällä, Onni oli melko jäykkä (monta päivää vapaata oli tehnyt tehtävänsä, joten ihan oma vika..). Ja taivutuksiahan saatiin..!



Aloitettiin käynnissä, tarkoitus oli "yliampua" taivutukset, saada hevonen työntämään kunnolla takaa ja saada myös kaulan lihakset toimimaan.
Kun oltiin tehty hetki pikkuhiljaa ohjia lyhennellen töitä ja saatu hevosen kaulaa pyöristymään, piti ohjat ottaa superlyhyeksi, jotta pystyisin tukemaan hevosta kunnolla. Itselle se tuntui todella lyhyeltä ja tiukalta ohjasotteelta, istuminenkin tuntui hankalalta. Sain todella käyttää lihaksia, jotta pystyin istuumaan suorassa, kyynärpäät kyljissä noin lyhyellä ohjalla. Painoa ohjalla oli suunnilleen 10-15 kiloa lyhennyksen jälkeen. Kun hetken ratsastin hevosta eteen, kohti ohjaa, sen kaula alkoi pyöristyä, eikä se ollut moksiskaan ohjastuntumasta. Kuten opettajakin mainitsi, tiukka ohjastuntuma ja siten hevosen tukeminen on eri asia kuin suun repiminen eikä niitä pidä sekottaa keskenään.

"Ennn tee!"

"No jos mä vähän kuitenki.."
Jatkettiin yhä taivuttelua, ei enää niin isosti kun alussa. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Kun Onnin sai rennoksi, se tuntui hyvältä (vaikka hevonen tukikin niin hirveästi ohjaan, ettei ratsastus tuntunut itselle kovin mukavalta :p). Taivutuksesta suoristettaessa tuli ratsastaa hieman voimakkaammin eteen ja näin saada hevosen pää pysymään alhaalla. Myös ohjastuntuma tuli säilyttää läpi taivutusten ja suoristusten. Tunnilla ei haettu kouluradan korkeaa muotoa vaan "hevosen pää polvien väliin". Ravissa täytyi vahtia tahtia, se meinasin aina kiihtyä ja muutama kerran sain ratsastettua hyviä, rauhallisia, mutta aktiivisia askelia. Muistan varmaan ikuisesti opettajan huutavan ympyrän keskeltä: "Ajattele piaffia! Ajattele passagea!" :D Mutta se kyllä toimi! Hetkellisesti..



Jatkettiin sitten pysähdyksillä, aloitettiin taas käynnistä ja sitten otettiin ravista. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei se sitten ihan niin taas mennytkään. Aktiivisesti eteen koko ajan ja pysäytetään kuin seinään. Ohjalla ei tehdä pysäytystä eikä siksi varsinaista myötäystäkään, vaan hevosta ratsastetaan sitä kohti myös pysäytyksessä. Tällöin hevosen muoto ja keskittyminen säilyy, joka takaa paremmat edellytykset pysähdyksestä liikkeelle lähtöön. Pysäytys ja myötäys tehdään istunnalla, myötäys vasta, kun hevonen on pysähtynyt, jolloin saadaan jalat jäämään tasan.


Eli ei näin.. :D

Vaan enemmänkin näin !
Pysähdyksiä silloin tällöin tunnin aikana tuon tuokion jälkeen, mutta tehtiin vielä hetki ravissa taivutusharjoitusta. 3 askelta taivutus ulos, 3 askelta suoristuksella, 3 sisään ja taas suoristus jne. Harjoituksessa tuli itselle kauhea kiire, taivutin ehkä liikaa, jolloin suoristukseen meni enemmän aikaa ja välillä tuli enemmän askelia kuin 3.

Alkutunnista
Loppussa sain alkaa antamaan hevoselle enemmän ohjaa sillä ehdolla, ettei vauhti lähde kiihtymään. Taivuttelua jatkettiin edelleen ja nyt sitä voitiin suurentaa. Onnikin tuntui jo hyvältä, vaikka painoa ohjalla olikin hirveästi. En ole ajatellutkaan, että sitä pitäisi tukea noin paljon! Sitäkin alkoi vähän väsyttää, tunsin, kuinka se ei enää jaksanut työntää niin hyvin enää takaa. Kuitenkin se kuunteli tosi kivasti varsinkin lopputunnista, kuten kuvistakin voi korvien asennosta päätellä. :D Viimeinen käyntiin siirtyminen tehtiin hitaasti käynnille pudottaen joka sujui hyvin.







Tunnin jälkeen kylmäilin hevosen jalat ja laitoin sille kääreet jalkoihin. Heitin sitten ruuat kaikille hepoille ja toivottelin hyvät yöt. :)
Tiistaina käyn Onnilla maastoilemassa ja keskiviikkona pitäisi taas hypätä, jos vaan saan aikataulut niin sopimaan.