Näytetään tekstit, joissa on tunniste lucas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lucas. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kavalettitreeniä ja "flunssaa"

Pari viikkoa sitten, perjantaina, uskalsin lähteä melko kevyeltä liikutukselta estevalkkuun. Mietin jo jättäväni sen väliin, kun hevonen oli ollut kipeänä ja lomaillut lähes viikon. No lähdin kuitenkin ja päästiin laittamaan Onni ensimmäistä kertaa meidän koppiin! Me siis myytiin tuo hevosauto ja ostettiin vanha jenkkikoppi, joka on täynnä luukkua ja ikkunaa. Kaiken kukkuraksi se on vielä punainen! Lisäksi piti sitten ostaa vetoauto, joten perhe sai lisäystä Jeepistä.

Ei mitään tietoa oliko Onni ollut ennen kopissa, luultavasti ei, kun katseli hetken, että uskaltaako mennä sisälle (autoon kävellyt aina suoraa). Pari kertaa piti ruunaa suoristaa lastaussillalla ja koska koppi poikkeaa hieman normaalista, lastattiinkin eri tavalla. Minä houkuttelin laidan toisella puolella Onnia sisälle, äiti katsoi ettei astu laidalta ohi ja isapuoli piti narusta kiinni etuosassa. Kunhan Onni vaan sai etujalkansa koppiin sisälle, käveli se mutustamaan pöydälle jätetyt porkkanat. Takaisin tullessa oli jo helpompaa ja käveltiin sisään melkein suoraa.


Estevalmennus oli meille lähinnä kavalettivalmennus, sillä esteet oli tosi pieniä. No saatiinpahan tekniikkatreeniä.. Oma motivaatio oli kyllä karkuteillä, olisiko sitten johtunut esteiden korkeudesta tai siitä, että hevonen vaan juoksi alta. Ja sekin siksi, että sen piti antaa tulla esteelle reippaasti. Mutta silloin se lähtee esteen jälkeen. Pienet esteet ei myöskään jarruta Onnia yhtään, vaan suorastaan kannustaa sitä juoksemaan läpi, isommilla se joutuu itsekin vähän keskittymään. Loppua kohden vähän parani ja viimeinen rata oli ok. Ei missään nimessä kuitenkaan hyvä.


Sitten, viime torstaina Onni köhäsi taas muutaman kerran.. Ja perjantaina yski niin paljon, etten tehnyt juuri mitään, jouduin perumaan Laurankin tulon sunnuntailta. Virtaa ruunassa on kuin pienessä kylässä, se vetää tarhassa hullun runtua, mutta ratsastaa ei viitsi, kun yskä on niin tuskaisen kuulosta. Ihan kuivaa yskää, ei yhtään räkäinen, ei kuumetta, eikä edes todellakaan väsynyt hevonen. Kipaisen moikkaamaan eläinlääkäriä tänään ja kysyn, pitäisikö jotain tehdä. Edellinen yskä kesti parisen viikkoa, se pysyi pois pari viikkoa ja nyt lähti uudestaan? Tallikaverilla on nyt jalat turvoksissa (sillä oli myös samanmoinen yskä silloin kun Onnillakin), olisiko sitten jonkin sortin virus.. :p

Ihan ratsastamatta ei sentään tarvi olla, sillä Luksun omistaja viettää lomaa viikon ajan ja lupasin liikuttaa papparaista. Se on kyllä niin hauskan hidas (vaikkakin menikin reippaasti Luksuksi), kun Onni on semmonen hiihtäjä, ettei toistaiseksi kukaan ole pysynyt perässä. :D Se ihan hörisi kun hain sen tarhasta sunnuntaina, kai luuli saavansa ruokaa!
Suunnittelin jo joku päivä meneväni rauhakseen muutaman puomin kentällä ja toisena voisi vaikka vähän ravailla jossain metsän perällä, laukkaa en viitsi ottaa ainakaan ilman olympiaa. Vanha herra osaa vetää päänsä alas ja pukittaa varsinkin uusien ratsastajien alla.. :D

Kesällä laitsalle päästessä

maanantai 30. toukokuuta 2016

Laitumelle!

..Tällä kertaa pysyvästi! Ostettiin omat aitatolpat, langat ja paimen, ja peltoa ei tarvinut kuin kysyä.
Luksu viettää Onnin ja Saagan seurana n. viikon päivät, kunnes lähtee toiseen laitumeen. Jos me ei saada kolmatta tai vaikka neljättä kaveria näille, niin sitten saattaa taas koti kutsua.. Saagaa ei viitsi jättää yksin laitumelle, kun Onni lähtee lenkille. Jos kukaan tietää jonkun oloneuvoksen tai hevosen vailla laidunta (tamman) täältä Tampereelta päin, niin tänne saa vinkata! Tai meidän laitumesta saa vinkata. Vaikka semmonen "annetaan lihaksi" -hevonen, mitä joskus olen bongannut ht.netistä. :p

Tässä välissä Saaga-päivitystä: Saagan tilasta selvisi taas sunnuntaina vähän lisää. Sen kohtu siis reagoi siementämiseen ja keräsi nestettä, joka viittasi jonkin asteiseen tulehdukseen. Kohtu huuhdottiin (to tai pe) ja lihakseen piti pistää kahdesti lauantaina oksitosiiniä. Sunnuntaina kohtu oli ihan siisti ja tiineystarkastus olisi kahden viikon päästä sunnuntaina!

Sitten takaisin laitumelle. Onni ja Luksu osaa molemmat olla tarhassa aika koviksia. Ne irvistelee toisilleen ja hyökkäilee aitaa päin ruoka-aikaan. Laitumelle laskiessa Onni ilmoitti heti, että Saaga on hänen tamma, eikä Luksu saanut tulla rinnalle. Hetken päästä kaverit kuitenkin söivät sulassa sovussa, vaikkakin Luksu yleensä jäikin hieman etäälle "paidasta ja pepusta". Sitä kiinnosti enemmän syöminen kuin suhdesotkut. :D Tässä sitten kuvapläjäystä, yli 30 kuvaa ja siihen on jo karsittu niin paljon, etten halua karsia enempää !

" Nyt oot kyl liian lähellä "

" Mee ny kauemmas siitä "


" Älä äiti naura siellä, kyllä mä osaan pukittaa jos vaan haluun ! Nyt ei vaa huvittanu.. "

" Jos mä käytän silmät kii ja avaan ne ni heräänks mä unesta..? "



" Oota rakas, mä tsekkaan tän ponin "

Valtakunnassa kaikki hyvn



Valmiina kohtaamaan Onni
Rollkuria harjottelemassa ?

Tästä voimme melkein syyttää Saagaa :D Saaga käveli Luksun eteen/edestä, Luksu haistoi tammaa, tamma kiljaisi (niin kuin aina..) ja huitas takajalalla kevyesti. Onni kuuli tamman kiljuvan ja syöksyi heti paikalle ritarin lailla. Tän kuvan jälkeen meni omat plasmat sekasin ja jäi kuvaamatta, kun Luksu nopeasti käänsi pehvansa Onnille ja alkoi vedellä mojovia pukkipotkuja Onnin ryntäisiin/kaulaan. Potkut ei kuitenkaan osunut ja pojat rauhoittuivat nopeasti. Tämän jälkeen kaikki otti loppuillan rauhassa ilman suurempia kohtauksia.

" Oottakaa mua ! "

" Hei äiti, pyyhitkö näitä hyttysiä vähän pois mun naamalta? "



Tamma pääs karkaamaan valvovan silmän alta :D


" Hei saanks määki tulla? "

Nopea väistöliike..

.." älä tule lähemmäs " ja tamma poistuu kun pojat (Onni) kinastelee..

..hyvä pysy siellä..

..ja tamma on taas Onnilla. Luksu ei lähtenyt kyllä edes kyselemään. Onneksi se ei kuitenkaan anna pompotella itseään ihan 6-0 ja saa kulkea kuitenkin porukan mukana, ettei tarvi ihan yksin laitumen toisessa päässä.


Hetken päästä Onni osasi jo vähän väistää Saagaa.




Tammakin on ollut hyvällä tuulella, kun saa viettää aikansa yötä päivää pihalla!

Istun tällä hetkellä junassa matkalla Rovaniemelle pääsykokeisiin. Pääsen moikkaamaan Inkeriä!
Heräsin aamulla seiskan aikaan ja suuntasin laitumelle n. 7:45. Pyörällä matka taittui viidessä minuutissa, eikä juoksutusvermeet painanut selässä. Onni ja Saaga tulivat vastaan ja Luksu taaperteli paikalle hieman jälkijunassa. Päätin ottaa mukaan vain suitset ja liinan, sekä Onnin aamupöperöt, ja juoksuttaa Onnin ilman kummareita ja muita remeleitä.

Ulkona oli tosi lämmin jo aamulla, joten tehtiin hommia hieman laiskasti 20min ja kävelyihin kului yhteensä saman verran. Tein ensin ravi-käynti siirtymiä 5min, sitten ravi-laukka siirtymiä 10min ja 5min vielä ravia. Vaihdan suunnan aina viiden minuutin välein. Saagan tuli vähän hätä kun Onni lähti, mutta takaisin tullessa se hengasi kylkikyljessä Luksun kanssa. Syötin vielä Onnille aamukaurat, joita se mutusti oikein rauhassa ja nauttien ainakin 20 minuuttia. Tsekkasin vielä, että vettä riitti ja polkaisin kotiin pakkaamaan loput tavarat.

Piti taistella omasta snäpistä screenshotti, kun ei puhelimeen mahtunut videota tallentaa..