Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kisoissa!

Päästiin pitkästä aikaa kisaamaan! Tätä olenkin jo vähän kaivannut, vaikka pikkukisojahan tässä vaan kierretäänkin. Lajina tällä kertaa esteet ja korkeutena 90cm. Koulukisat olisi ollut lauantaina, mutta päädyin tuomarin sihteerin rooliin kisasuorituksen sijaan. En tunne oloani kovin vahvaksi tällä hetkellä koulupuolella, joten näin tällä kertaa.

Köröttelimme kisapaikalle ja heti maksettuani ja radan tsekattuani alettiin laittaa hevosta kuntoon. Verkat oli kätevästi ulkokentällä, kisasuoritus tehtiin maneesissa ja kun ruusukkeen sai heti ovelta, ei luokkien välissä kulunut hirveästi aikaa. Kävelin aikani ympäri verryttelykenttää ja sitten sain tiedon, että 70cm luokasta on aika paljon poisjääntejä. Keräsin heti ohjat ja aloin ravailemaan. Onni vertyy mielestäni paljon paremmin laukassa, joten nostin melkein heti laukan. Ratsastin muutamat siirtymiset ja pyysin välillä eteen ja välillä pikkulaukkaa.

90cm este verkassa

Verkkaesteinä oli pysty ja okseri, kummatkin 70cm. Verkkahypyt sujui aika mukavasti, Onni oli kivan rauhallinen ja sain tuotua sen ihan mukaville paikoille. Muistin itse istua lähelle satulaa esteen jälkeen, jolloin kauheaa kiihdytystä ei päässyt tapahtumaan. Nostettiin vielä esteet ysikymppisiksi ja hyppäsin pystyn pari kertaa. Kävin kävelemässä radan ja kauhistelin niitä ihania kurveja mitä täytyisi suorittaa.. :D En ole ehkä vielä tajunnut sitä, että saan Onnin kuulolle myös siellä radalla, ei me juosta pää viidentenä jalkana menemään ja siksi ajattelin, ettei tuo iso ruho ehdi kääntyä pennin päällä kakkoselle. Meidän lisäksi luokassa oli vain yksi ratsukko, joten ehdin hienosti vielä hyppäämään okserin radan kävelyn jälkeen.

Metrimäärät omilla jaloilla mitatut, ei siis vältämättä just nappiin. :D
Ennen rataa sai hypätä 4/8:n esteen. Huikkasin heti, että hyppään nelosen ennen suoritusta ja näytin siinä samalla Onnille muurin, jota se vähän kyttäsi, kun ravasin kohti. Kaikki kävi todella nopeasti, nelosen jälkeen otin heti seis, huikkasin tuomarille ja pilli jo vihelsi.

Yllätyin, kun näin videolta kuinka rauhassa tultiin koko rata! Ykköselle lähdettiin vähän kaukaa, mutten onneksi jäänyt pahasti jälkeen. Siitä tultiin kauniisti vastalaukassa kaarre ja vasta sitten laukka vaihtui oikeaan. Käännös kakkoselle onnistui paremmin kuin hyvin! Sain vieläpä suoristettuakin, eikä tultu ihan kylkimyyryä esteelle! 2 & 3 väliin mahtui juuri ja juuri tuota lyhyttä laukkaa se kuusi askelta, vähän enemmän eteen ja sujuva viisi tai hiukan suurempi kaari ja parempi paikka kuudennelle. Kolmosen jälkeen muistin taas ratsastaa enemmän. Maneesi oli jotenkin tosi pieni Niihaman tilan jälkeen ja tuntui, ettei siellä voinut oikein edes pyytää eteenpäin kunnolla, kun piti jo tasapainottaa seuraavalle.

Neljännen ja viidennen väliin tuli sujuvat kuusi askelta, tilaa oli mun jalkamittauksen mukaan muutenkin se puoli metriä enemmän ja se jo riitti meille. Muuri, eli kutonen, oli vähän katsomisen arvoinen ja tultiin aika lähelle (itse säästyin kuitenkin pahemmalta sukeltamiselta) siksi jouduttiin lähtemään sarjalle hieman kauempaa, mutta sovittiin kuuden ja puolen metriin väliin taas mainiosti. Tie muurilta sarjalle oli kaikkea muuta kuin suora, mutta onneksi hevosta ei haittaa lähestyä vähän vinolla tiellä.. :D Kasille oletin kamikaze hyppyä ja sanoin, että joo nyt mennään, mutta Onni ajattelikin, että mennään nyt kerrankin lähelle kun lähden yleensä niin kaukaa. Niimpä päädyin sukeltamaan hyppyyn ennen S:ää. Siitä huolimatta puhtaasti myös viimeisen esteen yli ja ympyrä vielä laukassa radan jälkeen. Hevoselle kiitos ja ruusuketta noutamaan! :)

Vielä kun saadaan ruskea kypärä, liivi ja suojat, niin sit ollaan yhdessä samassa teemavärissä.. ;)

Onni oikein laski päänsä alas, ettei tarvinut kurkotella hervottoman ylös. Kai se oli itsekin ylpeä.. ;) Puhdasta, sujuvaa rataa lähdin hakemaan. Semmosta hyvää rataa myös omalta osaltani, että muistaisin oikeasti ratsastaa, istua lähellä satulaa ja käyttää jalkaa, enkä vain kättä. Joka päivä täytyy olla kiitollinen siitä Saksan reissusta, se oli silmiä avaava kokemus ratsastuksellisesti! Mutta siis asiaan, sain sen mitä lähdin hakemaan: Puhdas rata, videoltakin katsottuna siisti ja suht. tasainen, ainakin omasta mielestäni. Kunhan päästäisi isommalle kentälle/maneesiin, niin saisin laukkaa ratsastettua vähän eteenpäin, reippaampaan tempoon. Tässä kuitenkin vielä video päivän radasta - itse asiassa kaksikin, eri kulmista kuvatut :D - ensimmäisessä hyppään sen nelosen verkkana, sitten aloitan vasta radan.


Jos video ei näy, klikkaa tästä!



Jos video ei näy, klikkaa tästä!

Siis mitä tää on???

Päivän työt tehty, jalat hoidettu ja suihkussakin taas käyty. Ihanaa kun ei tarvi enää loimittaa edes pesun jälkeen! Hassua ajatella, että vielä pari viikkoa sitten Onnilla oli toppaloimi päällä pihalla.. :D

Onni on muuten päässyt jo maistelemaan vihreääkin, niitä harvoja tupsuja ruohoa, mitä meidän pihassa jo kasvaa. Se nyhtää sitä ihan hullun raivolla irti maasta, eiköhän se rauhoitu, kun laitumelle pääsee.. :D Saaga on myös maistellut kevään ekat vihreät, se ei vaan malta syödä samalla lailla kuin Onni ja vaeltaa enemmän.
Kuvia muuten kisoista saadaan ehkä myöhemmin näytille. 



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Harjoituksena esterata

Tosiaan viimeiset kolme perjantai-iltaa ollaan vietetty mukavissa tunnelmissa Niihamassa estekurssilla. Kurssin opettajana toimi Heidi Kivi, mulle jo entuudestaan tuttu Vahannasta, muistan käyneeni muutaman rästitunnin hänen estetunnilla.

Kun kotiuduin Saksasta, ymmärsin miten paljon minä vain istun siellä selässä, matkustajana. Käännän kyllä menosuuntaan, mutten käytä kunnolla jalkojani, kroppaani enkä edes käsiäni. Ratsastan ensimmäiselle esteelle, hyppään sen yli, työnnän jalan eteen, pidän ohjista vastaan ja toivon, että kyllä se kääntyy seuraavalle. En siis ratsasta esteiden välissä. Tähän olen alkanut kiinnittää huomiota jo itsenäisissä treeneissä. Yksinkertaistettuna keskityn siihen mitä minä teen, en siihen miten se hevonen menee.

Kuunnellaan mikä meni pieleen ja mikä meni ihan jees.. :)

Rataestekurssilla nimenomaan hypättiin joka tunnilla rata ja viimeisenä päivänä pääsimme hyppäämään myös tiukkoja kurveja sisältävän uusinnan. Esteet oli 80-90cm, mitkä tuntuu olevan Onnille ihan "piis of keik" - vai miten se meni. Mutta minun takiahan siellä ollaan. Kun minä opin näillä korkeuksilla, voin siirtyä suurempaan. En ole koskaan kisannut 70cm korkeampaa (sitäkin vain pari kertaa), kotona olen kyllä tehnyt tehtäviä ja pieniä ratoja Onnin kanssa isommilla korkeuksilla.

Kehitys kurssin aikana oli meidän osalta mukavan nousujohteista. Sain parannettua aina edellisellä kerralla löytyneitä ongelmia. Suurimmat keskittymisen kohdat olivat seuraavat:
- Peppu lähemmäs satulaa, jolloin Onni ei kaahota menemään ja saan paremmin sen laukkaa hallittua.
- Reilusti lyhyempi ohja ja kädet pois sylistä (tämä on yksi ongelmistani myös koulupuolella..)
- Älä sukella jos hevonen tulee lähelle, jää pystympään ja auta hevonen esteen yli.

Alkuraveissa Onni oli oma löysä itsensä, kun esteitä on näkyvissä, se säästää voimansa itse hyppäämiseen. Tein muutamia siirtymisiä käyntiin ja pysähdykseen ja herättelin jalkoja tempon muutoksilla. Laukassa myöskin tempon muutoksia, keskityin myös pitämään käden edessä (mikä videoilta katsoessa ei onnistunut niinkuin kuvittelin :D) ja pyrin pitämään yläkropan jotenkin edes paketissa (mulla menee selkä kyyryyn ja hartiat valuu 'eteen').

Oli pakko ottaa tämäkin, kun Onnin takajalka näyttää niin lihaksikkaalta.. :D Kuvat kaapattu videolta toiselta valmennuskerralta.

Verkkaesteinä oli esteet numero 11 sekä 1/9. Aluksi tultiin kahdesti ristikkona, sitten kerran pystynä ja vaihdettiin okseriin. Hypyt onnistui ihan ok, en sukella niin pahasti enää, vaikka tultaisi lähelle. Omasta mielestä saisin olla vielä pystymmässä, mutta eihän se parane kuin harjoittelemalla.

Punaiset numerot 1.vaiheen esteitä, sinisellä 2. vaiheen. Perusrataan seuraa: punainen, violetti, vihreä, oranssi

Verkkahyppyjen jälkeen tultiin rataa, olin Onnin kanssa vaihteeksi viimeinen ratsukko, joten ennen suoritusta sain ottaa verkkahypyn esteelle numero 5.
Sitten oli radan aika. Ykköshyppy oli ihan ok, olisin saanut olla jälleen lähempänä satulaa sekä ennen että jälkeen hypyn. Kakkoselle tuli aika kiemura tie, en ratsastanut tarpeeksi selkeästi ja Onnille sopivilla avuilla, jolloin kaarretta tuli vähän joka suuntaan.. :D Siitä huolimatta esteestä yli ja valmistautuminen kolmoselle. Ennen kolmatta piti tulla todella hyvin uralle, hakea laukkaa hieman pienemmäksi, kunhan energia säilyy ja saada kunnon suoristus ennen hyppyä. Este oli todella lähellä uraa, eli suoristus jäi helposti tekemättä. Tultiin vähän turhan reippaasti, mutta siitä huolimatta taidettiin olla ensimmäiset, jotka suoritti esteen puhtaasti ensimmäisellä yrittämällä.

Olin niin keskittynyt kolmoseen, että unohdin laskea askeleet neloselle. Sain laskusta kiinni neljännellä askeleella ja saatiin mahtumaan väliin se kuusi askelta, niin kuin pitikin. Viidennelle esteelle oli aika ihana kurvi tiedossa, sain sen kuitenkin ratsastettua ilman sen suurempia ongelmia. Olisin tähänkin voinut ottaa vielä vähän lyhyemmälle laukalle, mutta menihän se noinkin.
Sarja oli varmasti radan paras osuus: sain meidät hyvin tasapainoon, hyppy lähti ihan sopivalta paikalta ja laukka pyöri tasaisesti eikä väli käynyt ahtaaksi, toisin kuin yleensä. Sitten itse löystyin ja tultiin seiskalle tosi reippaasti, ja sitä reippaammin vielä kasille (videolla äidillä meni plasmat tässä kohdin sekasin, joten pahoittelut siitä :D).

2. vaihe kokonaan sinisellä.

Uusinta ratsastettiin erikseen, joten saatiin huilata perusradan jälkeen hetki. Olin ihan varma, että ei Onni kyllä käänny noin tiukasti. No herra kääntyikin tosi näppärästi joka kurvin! Ensimmäisen jälkeen Onnilla oli menosuunta esteelle numero 5, jonka seurauksena käytin sisäohjaa vähän enemmän kuin yleensä. 10:n esteen jälkeen käännös tuntui tiukemmalta, mutta kun suora avautui, unohdin ratsastaa eteenpäin aikaa vastaan.. Sain tosi nopean käännöksen 11:n jälkeen ja nyt - opettajan muistutuksesta - ratsastin eteenpäin suoralla ja päästiin suht. siististi maaliin.



Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen. Kun aloitin hyppäämään Onnin kanssa, se vei mua kuin rättiä kämmenellä. Tänä päivänä se kääntyy juuri mistä pyytää. Se lisää tempoa kun pyydän. Se hidastaa kun pyydän (toisinaan täytyy pyytää enemmän). Se tykkää hypätä ja innostuu siitä, mutta siitä huolimatta se jaksaa kuunnella minua. Onhan tässä jo 1,5 vuotta yhdessä hypittykin, että eiköhän se kehitys tässä mielessä ole ihan odotettuakin.. :D

Onni on mulle myös hyvä opettaja. Olen hypännyt elämäni aikana todella vähän ratsastustunteihin verrattuna. Minun ei koskaan tarvitse tuntea oloani epävarmaksi Onnin kanssa hypätessä. Se antaa virheet anteeksi, ei haittaa vaikka tullaan lähelle tai kauas, ei haittaa vaikka kiemurrellaan, aina mennään korvat pystyssä yli. Edes sillä hurjalla reilu 130cm esteellä en tuntenut oloani epävarmaksi. Ehkä joku haastavampi hevonen opettaisi minulle kerta heitolla, että on saatava suoristettua tai paikka on oltava just eikä melkein, mutta itseni tuntien tulisin nopeasti hieman epävarmaksi ja odottaisin sitä kieltoa. Onnin kanssa saan rauhassa opetella esteiden saloja, säilyttäen itsevarmuutta ja jopa kasvattaen sitä. Mielestäni on kiva hakea kokemusta hevosella, joka itse osaa ja "auttaa ratsastajaa". Näihin kuviin ja tunnelmiin, tässä videot radoista. :)





tiistai 19. huhtikuuta 2016

Esteitä ja jääkiekkoa (videoita)

Vihdoin päästiin tunnille hyppäämään! Nimittäin Niihaman rataestekurssille. Meitä oli 6 ratsukkoa ja tasohan on 80-90cm. Esteet näytti muuten super pieniltä, kai sitä on kotona tullut hypättyä sen verran isompia, etten ole edes ajatellut. :D En kirjoita valmennuksesta yksityiskohtaista sepostusta, sillä ainoa materiaali on kypäräkameran videot. Katsotaan jos seuraavista kerroista, ainakin toisesta, kirjoitan enemmän.

Verkattiin sileällä jonkun aikaa ja siirryttiin sitten verkkahyppyihin. Onni oli käynnissä ja laukassa normaali, ravissa vähän könkkä. Jalat oli kuitenkin ennen ja jälkeen valmennuksen täysin normaalit, ja hevonen oli oma itsensä, joten en olettanut sen olevan mitään vakavaa. Verkkahyppyjen jälkeen ratsastettiin rata, jossa tällä kertaa 9 estettä. Kun kaikki oli suorittaneet radan, sai päättää minkä kohdan radasta tulee uudestaan ja saa paremmin sujumaan.
Tuossa 1:12 kohdassa Onni kompastui vähän esteen jälkeen ja ihan kuin itselleen siitä hermostuen teki jotain pukki hyppyä, siitä johtuu tuo pään vispaaminen. :D


Jos video ei näy klikkaa tästä.

Valmistauduin torstaina juoksuttamalla Onnin. Se on ollut mielestäni tosi mukava työstää viimeaikoina, niin selästä kuin näköjään maastakin. Laitoin kummarit, jotka on aika napakat Onnille ja sen pitkälle kaulalle, mutta silloin tällöin kun satun juoksuttamaan, niin kyllä niillä pystyy menemään. Onni astui heti alusta asti jo etukavion jäljen yli, mikä on tosi hyvin, se on takajalkojen kanssa todella laiska tekemään hommia. Juoksutin ensin ravia molempiin suuntiin ja otin sitten kolme ravipuomia mukaan. Eli ravipuomit-laukka-ravipuomit. Onni tosin aluksi tulkitsi tämän niin, että laukka-laukkapuomit-laukka. :D Otin sen jälkeen kummarit pois ja annoin sen hölkätä vapaassa muodossa ja kas kummaa, takajalat laiskistui.


Jos video ei näy, klikkaa tästä.

Viikonlopun poika vietti vapaalla. Lauantaina oli meinaan pelipäivä! Ja tappiohan sieltä tuli, olen meinaan Hifkin miehiä - tai siis naisia. Olin ekaa kertaa fanikatsomossa ja oli kyllä hauska kokemus! Voisin mennä uudestaan vaikka koko pelin joutui seisomaan.
Ei häviö niin haitannut, sillä satuttiin törmäämään Samu Haberiin ja pääsin hänen kanssa samaan kuvaan! Oli vähän pidempi kuin kuvittelin.. :D Näin myös Heikki Paasosen (joka taas oli lyhyempi kuin kuvittelin), mutta oli niin kaukana ettei viitsinyt juosta perään.


Oltiin paikalla 30min aiemmin, joten ehdittiin nähdä vähän lämmittelyäkin.


Maanantaina Onnilla oli hammaslääkäri! Poika sai kyllä rauhottavaa, mutta kun on niin iso, niin tuo määrä ei sitä ihan tyrmännyt. Eipä tarvi lääkärin kyykkiä, saa selkä suorassa raspata! Sain katsoa myös Onnin suuhun ja hyvinhän siitä piikit näki. Suu oli kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä piikkejä ollut normaalia enempää. Eläinlääkäri kehui, että poika on hienossa kunnossa! :) Toimenpide oli nopea, ja päästiin heti käsittelyyn kun klinikalle tultiin.
Kotona ratsastin Onnin vielä illalla kuolaimettomalla. Ja minä joskus vannoin, etten maastoon lähde ilman kuolainta.. ;) Tosin vain kävelin, mutta hyvinhän tuo toimii. Kuolaimen saa laittaa jo tänään.

Raspauksen jälkeen odoteltiin puolisen tuntia, että autossa pysyy pystyssä

Tänään käydään joku mukava maastolenkki ja torstaina tsekataan nappulat kuntoon perjantaille! Tänä perjantaita mahdollisesti myös videopätkiä maastakäsin eikä selästä.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Korkeutta

Kauheeta, miten on aika mennyt näin nopeasti! Viime postauksestahan on ikuisuus! :o
En ala selittämään kovin yksityiskohtaisesti mitä me on tehty, sitä perusjuttua (maastoilua, juoksutusta, koulua ja esteitä), mutta parista jutusta saatte juttua.

Este tarkoituksella laitettu Saksan lipun väreihin..


Jälkeenpäin otettu kuva jo puoliksi puretusta esteestä.. alla lisää ;) Ja minä oon 173cm pitkä, en edes ole kauhean tappi :D
Olen käynyt töissä nyt parin viikon aikana myös kolme kertaa arkipäivinä, joka imee mehuja. Olen myös päässyt/joutunut (riippuen hevosesta.. :D) ratsastamaan ravureilla (3 eri suokkia + yksi lämpönen). Näistä syistä Onnin kanssa en ole jaksanut tehdä niin paljon, joten äiti ratsasti sillä edellisen viikon sunnuntaina (ei eilen).

Äiti on nuorempana ratsastanut paljonkin, mutta ei ole pitkään aikaan ratsastanut kunnolla. Onni meni tosi nätisti ja äiti uskalsi parempaan suuntaan jopa laukata! Yllättyi miten pientä laukkaa se osaa mennä.




Eilen Julia tuli meille käymään ja joutui heti kuvaajahommiin, kun hyppäsin Onnin kanssa korkeutta. Hypättiin viime keväänä korkeutta aina n. 110cm asti, mutta tällä kertaa uskaltauduin nostamaan esteitä vielä isommaksi. Verkkasin isohkolla ristikolla muutaman hypyn, jonka jälkeen siirryin tehtävään. meillä oli maassa puomi, jonka jälkeen otettiin yksi askel laukkaa ja sitten se 'korkeushyppyeste. Se oli heti alussa varmaan n. 90cm ja sen kanssa katsottiin puomin etäisyys kuntoon. Kun se saatiin sopivalle kohdalle, alettiin estettä pikkuhiljaa nostaa. Ensin kaksi reikää ja sitten hitaasti edistyen yhdelle reiällä.


Tässä säädettiin vasta väliä, en ilmeisesti osannut laskea yhden askeleen väliä oikein.. :D
Olen ihan tyytyväinen suurimpaan osaan lähestymisistä puomille, pari kertaa lähti vähän kaukaa tai astui hassusti, mutta muuten meni ihan nätisti. Esteen korkeuden noustessa mielessä ennen hyppyä oli aina pitää pohje kiinni ja toivoa, että hevonen hyppää. Onnilla ei ollut kuitenkaan ongelmia suorittaa mitään estekorkeutta, minä yritin vaan tuoda sen puomille hyvin ja antaa hevosen sitten suorittaa isompi hyppy rauhassa. On se kyllä niin hienoa, kun hevonen pelastaa kaikki ratsastajan mokat ja menee joka aidasta yli epäröimättä. Ei merkkiäkään ohimenosta tai pysähtymisestä, mikä on ihan mahtavaa!

Korotusta alkuperäiseen 3 reikää

Tässä korotusta 4 reikää
Ei sen esteen korkeutta siinä selässä niin edes tajunnut. Vaikka näin, että kannatin oli lopulta neljänneksi ylimmässä reiässä ja näytti ihan jo esteeltä, mutta näin ison hevosen selässä se ei silti vielä näyttänyt ihan niin pahalta. Jälkeenpäin mitattuna esteellä oli korkeutta n. 135cm, enkä olisi voinut itseni takia(kaan) jatkaa enää korkeammalle. Hyppy lähti jo niin paljon ylöspäin (tietysti kun on iso este), että oma istunta ei enää tuntunut alastulossa niin kovin hyvältä, vaikkei se videolta näytä mitenkään erikoisen pahalta (viimeinen hyppy). Eihän se muulla parane kuin treenaamalla, katsotaan, jos saisin sitä hiottua kuntoon ja voitaisiin jonain päivänä ylittää tämä korkeus ratsastajan paremmilla taidoilla. ;)

Tässä korotusta jo 6 reikää.

Videolta kaapattu, este tässä sen 135cm

Menin aika pitkillä ohjilla, tuntui, ettei kädet riitä antamaan myötäystä tarpeeksi, kun Onni käytti aika paljon kaulaa hypyissä. Mutta satakolmekymmentäviisisenttimetriä! Ihan hullua ja tosi siistiä! Olen niin tyytyväinen hevoseen! Esteen jälkeen hevonen sai isot taputukset ja kehuja ja loppuravit pitkillä ohjilla. Tänään mennään rauhassa maastolenkki ja huomenna Onni on varmaan vapaalla.



sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kovaa ja kaukaa

Niillä eväillä mentiin tänään estekisoissa. Kisat oli harjoitusestekilpailut, jotka järjestetiin Pinsiön puskaratsastajien (yhdistys) toimesta Pinsiön ratsutilan maneesissa. Luokkavaihtoehdot oli junnumestaruus 40cm ja sennumestaruus 70cm. Minä tietysti 19 vuotiaana 180cm hevosella sennumestaruudessa. :D Verkkaryhmässä oli minun lisäksi 1 ratsastaja, mutta luokassa 2 (kisasivat samalla ponilla sennumestaruutta, toinen meni junnujen verkassa).

Sin. perusrata, pun. uusinta. Numero aina sillä puolella mistä lähestytään.


Maneesissa aloin heti ravailemaan ja ravailinkin jonkun aikaa. Onni oli pirteämpi kuin koskaan kotona esteverkassa. Otin parit pysähdykset ja kokosin ravia molempiin suuntiin. Laukkailin muutaman kierroksen ja parin ympyrän ennen ensimmäistä hyppyä, se lähti aika kaukaa. Toinen hyppy samalle esteelle aika läheltä, samoin kolmas. Jätin sen suunnan sitten siihen. Toiseen suuntaan ravailin taas hetken ja sitten laukassa aika heti hyppyihin. Este oli okseri, mutta laskettiin pystyksi toiselle ratsukolle ja päätin tulla sen niin myös. Seuraavalla kerralla tulin sen okerina. Annoin hevoselle pitkää ohjaa, sillä muistin olevani toinen lähtijä. Olinkin kuitenkin ensimmäinen ja sain kerätä ohjat heti takaisin. Tuomarille tervehdys ja pilli vihelsi, Onnin korvat kääntyi, se ihan varmasti tiesi mitä on edessä.

Minä en ole yli vuoteen käynyt estekisoissa, joten keskittyminen radalla kului täysin siihen, että osasin kääntää oikealle esteelle ja laukka säilyi (vaikka sitä ongelmaahan ei meillä esteillä kyllä ole). Laukka pyöri mielestäni ihan kivasti melkein koko radan ajan, esteelle Onni imi hirveästi ja vastaan sai taas pidellä. Ykkösen hyppy lähti kaukaa ja kakkonen tuli aika pohjaan. Toinen linja (3 & 4) tuli ihan fiksusti ja sain paikat ihan hyvin ratsastettua. Viidennen esteen jälkeen unohdin, että seuraava este tulee niin pian ja meidän käännös valui ulos, mutta selvittiin perus rata ilman pudotuksia.

Kuvat videolta napattu, parempia kuvia tulossa esille mahdollisesti myöhemmin.

Uusinnassa, tai toiseksi vaiheeksi sitä vissiin pitäisi sanoa, innokkuus esteelle nro 8 oli taas kunnolla pidätettävissä. Minun tie kasilta ysille meni seinän ja 3. esteen välistä, mutta samaan aikaan vuoroaan odottava ratsukko oli tulossa sieltä, ei varmaan tajunnut, että olen sieltä tulossa. Mahduttiin sitten siitä just sopivasti ohi, vähän Onni meni varovaisesti siitä ohi, mutta jatkoi sitten samalla innolla eteenpäin. Ysin jälkeen vasta Onnin laukka tuppasi lössähtämään ja sain pyytää enemmän. Siinä vaiheessa tajusin, mitä kaikkea muuta piti tehdä kuin vaan ohjata. :D Kympille tultiin taas vähän lähelle, mutta viimeinen hyppy tuli ihan hyvin. Videolta huomaa, että ohjat roikkui vähän pitkinä koko radan, mutta me selvitettiin rata puhtaasti! Tuplanolla!


Väisteltiin sitten toisen ratsukon rata ja sen jälkeen junnut tuli palkintojen jakoon. Ravailin maneesia ympäri ennen kuin ne alkoi oikeasti jakamaan palkintoja. Meidät sitten tituleerattiin Pipuran seniorimestareiksi 2015 ja otettiin kunniakierros oikealle. Taas jos olisin päästänyt, niin olisi se voinut heittää pukinkin. Ruusukekin tippui matkasta. :D Saatiin lisäksi ruskeat ratsastussukat, eli just oikean väriset! Jos joku ei ole huomannut, me mennään tällä ruskea-valkoinen -linjalla.
Normaalikokoisten hevosten 40cm on sama kuin Onnille 70cm, ja siksi se vähän hosuu enemmän. Kotona huomaa, kun esteen nostaa metriin, se alkaa itsekin vähän miettiä, että mistä se voi ponnistaa, ei voidakaan lähteä 2m aikasemmin. :D

Palkintojenjaossa ilmeisesti iloinen kuski :D
Kotona hoitelin vielä Onnin jalkoja, illalla täytyy laittaa vielä kavioihin tököttiä ja kääriä jalat. Seuraavissa estekisoissa saa kyllä kisata jo 80cm, katsotaan mitä vauhtia edetään sinne metriin asti.. :D Täytyy kai kisata vielä kun kesää on jäljellä. En usko, että meidän heppa-auto on käytössä talvella, joten se aika käytetään sitten perusratsastukseen. Minua on koulukärpäsen sijasta puraissut estepaarma, sillä into hypätä on suuri. Kyllä se koulukärpänen vielä tulee takaisin, innostus minulla vaihtuu säännöllisen epäsäännöllisin ajoin..!



perjantai 28. elokuuta 2015

Harjoituskoulukisat Pisterillä

Kuva: äiti
Tosiaan päästiin kouluaitojen sisäpuolelle taas kokeilemaan, että miltä se meno maistuu. Kisat oli harjoituskoulukilpailut ja ne järjestettiin Pisterin tallilla Sastamalassa. Ratsastettiin siis helppo C, sama rata kuin viimeksi Vahannassa sekä lisäksi helppo B K.N. Special.
Varoitus: paaaaljon tekstiä! Odotin odottamistani kuvia kisoista facebookiin esille, jotta saisin blogiin matskua, siksi postaus näin myöhässä..Kuvia vain helposta C:stä, B:n kuvat julkaistaan myöhemmin.

"Jouduttiin" kilpailuiden myötä sitten johonkin lehteen, sillä sain äidin ystävältä parin päivän päästä alla olevan kuvan. Meistähän tulee julkkiksia! ;)



Onni ehti olla noin tunnin tarhassa ennen valmiiksi laittoa. Kun lähdin hakemaan sitä tarhasta, se ihan varmasti tiesi mihin joutuu: Ensimmäistä kertaa laitumen jälkeen se lähti tarhan perälle, eikä tullut portille vastaan! :D " En mee tohon autoon, mä haluun olla kotona ". Tallissa letitin hevosen ennätysnopeudella, 20 minuutissa, tein siis nutturat ja häntäletin. Manasin jo itsekseni päivää, kun tein hevoselle parittoman määrän sijasta kahdeksan sykeröä..!

Kilpailupaikalla sai heti varustaa hevosen. Verkat oli 20 minuuttia, aluksi ajattelin, ettei se mihinkään riitä, mutta noin kuumalla säällä en kyllä koko aikaa, varsinkaan B:n verkassa, käyttänyt ravailuun ja laukkailuun. Aluksi Onni kyttäsi tuomarin paikkaa tovin, mutta kun sain sen siitä muutaman kerran ohi, ei sen kanssa ollut enää mitään ongelmaa.

" Ei ei, toi tuoli-pöytähökötys on ihan hirvee.. Ja joku on tuol kulmassa kyykyssä ja *klik* vaan kuuluu ! " Kuva: Timo Nieminen

Oli toisaalta tosi kiva ratsastaa sama ohjelma, mikä mentiin jo keväällä, sillä arvostelusta näki heti, onko asiat parantunut. Toki onhan se vähän tuomaristakin kiinni, mutta eiköhän ne kaikki osaa hommansa.
Tällä kertaa tultiin alkutervehdykseen hyvin linjalla ja pysähdyksestä saatiin 8! Ensimmäisestä askeleen pidennyksestä sanottiin: "Hyvä ja tahdikas", mutta seuraavat pidennykset jäivät vähän vaisuiksi. Jännitän ilmeisesti huomaamatta jalkojani, jolloin en saa hevosta lähtemään pidennykseen keventämättä. Kotona ja verkassa tämä ihan onnistuu, mutta kai sitä radalla sitten jännitän.

Kuva: Timo Nieminen

Kolmikaarista olin tehnyt kotona ehkä kerran, joten se vähän pelotti, ilmeisesti kaaret olivat kuitenkin sopivasti saman kokoiset, vaikka taipuminen ja asetus jäivät vähän matkasta. Onni oli muutenkin koko radan ajan hieman jäykähkö.
Laukat meni ihan ok, olisi saanut laukata taas enemmän. Jotenkin Onnin tavallinen laukka hämää (isoa ja reipasta), jolloin jään helposti pitämään ja pyydän lyhyempää, vaikka täytyisi pyytää enemmän takaa eteen ja saada laukka pyöreämmäksi. Mutta en ole päässyt laukkaamaan Onnilla tunneilla vielä ollenkaan (paitsi esteillä), ollaan tehty hommia vain ravissa ja käynnissä, joten olen sitä vain itsenäisesti treenaillut ja silloin se helposti unohtuu.
Viimeisellä voltilla asetus ja taipuminen jäi taas vähän kyydistä. Lopputervehdys oli ihan ok.

Kuva: Timo Nieminen
" Noni äiskä, ooksä valmis sanoon moi tolle tuomarille? " Kuva: Timo Nieminen

Hevoselle kiitos ja poistuminen radalta. Sain viedä hevosen talliin odottamaan B:tä (aikaa reilut 2h ennen verkkaa), tosiaan talli on äidin hyvän ystävän. Riisuin varusteet, Onni nuuhkaisi naapurikarsinan sh-ruunaa ja alkoi sitten syömään heinää. Se kyllä kotiutuu mihin vain, kunhan sillä on edes yksi lajitoveri ja ruokaa turvan edessä! Aina syö ja juo reissussa, matkustaa hyvin ja muutenkin käyttäytyy tosi fiksusti. <3

Kun hevosella oli vettä ja ruokaa, ostettiin äidin kanssa meillekin syötävää buffetista ja mentiin katsomaan loput C:n radat. Onni aiheutti ihmetystä ja katselua kokonsa puolesta, meille naureskeltiin kun nousin tikkailta selkään. :D Ei siis ollut jakkaraa mukana, joten käytin autossa olevia tikkaita, en muuten tikkaita kyllä käytä.

Palkintojen jaossa minut kuulutettiin voittajaksi, vaikka itsellä oli radan jälkeen vähän semmonen "nojaa" fiilis, lähinnä juuri hevosen jäykkyyden takia, jolloin kaikki asetukset ja taipumiset meni ihan metsään. :o Saatiin puna-keltaisen ruusukkeen, pokaalin sekä korvakorut. Sain myös samalla meidän arvostelun, jossa luki 66,750%! Parannusta Vahannan koulukisoista siis 5,250 prosenttiyksikköä! Kotona sitten tajusin, ettei se rata nyt kokonaisuudessaan niin huonosti mennyt, eikä se tuosta videolta niin pahalta näytä.

Työntekoon keskittynyt hevonen ? :D Kuva: Timo Nieminen



Helpon B:n verkassa nostin kerran laukat ja ravailin vähän, sitten loput ajasta verkkasin käynnissä, päivä oli vaan niin kuuma. Annoin pitkät ohjat ja päästiinkin sitten aloittamaan aiemmin, kun kukaan ei halunnut verkata täyttä 20 minuuttia.

Tällä radalla hevonen ei ollut yhtä jäykän tuntuinen, mutta ei se nyt niin hyvin vieläkään asettunut. Omaa ratsastustahan siinä saa syyttää. Eikä hevonen missään peräänannossa kulkenut, vaikka vissiin B:ssä 'pitäisi', mutta ei se meitä niin haittaa, kyllä se siellä joku päivä kulkee, mutten nyt sitä kisoihin lähtenyt hakemaan vaan kokemusta. Ja harjoituskilpailut on hyvä paikka kokeille vähän haastavampaa, ei tarvi ottaa huonoa menestystä niin vakasti. :D

Kuva: Timo Nieminen

Tosiaan, B:n numerot vaihtelevat 5,5 ja 7 välillä, ainoat seiskat radalta tuli vasemmasta laukasta, jossa lukee myös "nyt hyvä ja pyöreä". Tuomari sanoi meille kisojen päätyttyäkin vielä, että siitä tulee hyvä, kun saan ratsastettua takaosaa alle ja että toisessa laukassa se oli jo parempi.
Tohelo kuski ratsasti 10m voltit liian suuriksi, ei saanut siirtymiä käyntiin kovin pehmeästi eikä osannut pysäyttää hevosta oikein linjalla. Omasta istunnastaan se kuitenkin taikoi numeron 7, vaikka se on ollut kaikissa muissa kisoissa (Onnin kanssa) 6 tai 6,5. Kunhan ne hartiat pysyisi takana ja leuka ylhäällä..

<3 Kuva: Timo Nieminen

Prosentteja tästä radasta kertyi 61,400 ja tällä kertaa se riitti kakkossijaan! Kymmenestä osallistujasta toiseksi ensimmäisessä helpossa B:ssä Onnin kanssa (minulle vasta toinen heB rata). Ei sitä voinut kun hevosta taputtaa, pakata se autoon ja suunnata kotia kohti! Pysähdyttiin matkalla vielä hakemaan jätskit, ja kotona Onni pääsi tuttujen kavereiden keskelle ja tarhaan syömään!

Kuva: äiti

Kuva: äiti
Päivän lemppari <3 Kuva: äiti



Sunnuntaina meillä on estekisat, joten seuraava postaus siitä, toivottavasti nopeammalla aikataululla, kuin tämä.. :D

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Koulukisat 15.3

En olekaan saanut kirjoitettua koulukisoista vielä mitään. Perjantaina oli viimeiset yo-kirjotukset ja niihin piti vielä lukea, joten nyt vasta saan aikaiseksi.

Tavoite: hyväksytty suoritus & ehjänä radalta, check !

Heräsin aamulla jo ennen kuutta ilman kelloa, enkä saanut enää unta. Nousin ylös, vedin vaatteet niskaan ja otin aamupalan mukaan talliin. Sillä välin, kun hepat söi aamukauroja, söin itsekin aamupalan tallikämpässä. :D Heitin kaikille vähän heinää ja aloin letittää Onnin harjaa. Sain yhteensä 15 lettiä ja huhhuh oli hommaa! Estekisoissa mennään kyllä ihan vapaalla fledalla, en jaksa tehdä tota joka kisoihin... Sen jälkeen hevoset, Onni mukaan lukien, tarhaan.


Ajettiin autolla Vahantaan, ilmottauduin ja tultiin vielä kotiin. Ei ollut järkeä viedä hevosta sinne jo yhdeksältä aamulla, kun lähtö oli vasta 13:20.




Päästiin lähtemään 11 aikaan ja oltiin paikalla vähän vaille 12. Aikataulussa oltiin vähän myöhässä, joten hevonen oli hetken autossa. Saatiin tutuilta hevosauto lainaan, sillä omassa on kesärenkaat. Onni vaan on niin iso, että vaatii kahden hevosen tilan autossa kun autossa. :D
Hevonen otettiin autosta pois puoli yhden aikaan. Kävelytin sitä pari kierrosta pihassa, otin pallot pois korvista ja aloin varustaa sitä. Äiti ja isäpuoli olivat siis mukana ja auttoivat hommissa.
Ostin ihanat B Vertigon kisahousut puoleen hintaan Horzelta muutama viikko takaperin ja nyt pääsin vihdoin testaamaan niitä selässä! Olivat kyllä hintansa arvoiset, ihanaa, kun kerrankin on sellaiset housut, jotka ei paina eikä purista mistään !


Kävelin hetken ja otin sitten ohjat. Ratsastin siis ensin yksin kentällä, ennen kun yhteisverkka alkoi maneesissa. Hain hevoseen rentoutta, ravailin melko paljon ja otin muutaman laukkapätkän. Onni tuntui kivalta, melko kevyt suusta ja hyvä eteenpäinpyrkimys, ilman kiirettä. Kävelin taas välissä jonkun verran ja tein sitten uudestaan vähän verkkaa. Kun saatiin mennä maneesiin, mukana oli 5 muuta ratsukkoa säätämässä samojen kouluaitojen sisäpuolella. En ole ratsastanut Onnilla porukassa koskaan ennen, joten sekin oli uusi juttu.
Herra keräsi ihan sopivasti painetta ryhmästä ja alkoi jo laukassa esittää hienoja rodeohevosen hyppypomppuja. Jätin verkan laukat sikseen ja yritin pitää hevosen kuulolla. Onni muuttui tosi vahvaksi edestä ja yliherkäksi pohkeelle. Se kuumeni ihan mukavasti..
Me oltiin toisena radalla, joten saatiin vähän levähtää ja kävellä ennen omaa suoritusta.



Radalle tulessa hevonen ei ollut kunnolla kuulolla tai muutenkaan kovin hyvällä fiiliksellä ei lähdetty radalle. Tervehdyksen jälkeen tuli askeleenpidennys ravissa, mun ei tarvinut kuin vähentää painetta ohjasta ja hevonen lähti eteen, vältin päästämästä liikaa, mutta ilmeisesti mentiin juuri ja juuri rajan oli, sillä herran mielestä oli hyvä hetki esittää tuomarille jälleen rodeohevosen kikkoja. "Tylsää tämmönen kouluratsastus!" Arvostelussakin on kirjattu pisteiksi 3,0 "Riemastuu"... :D

Kaunis, oikeaoppinen askeleenpidennys ravissa.. Äidillä meni plasmat sekasin kuvatessa, joten tää on paras kaappaus minkä sain videolta. :D

Onni rikkoi laukalle monta kertaa ja oli tosi jännittynyt melkein koko radan ajan. Ensimmäisestä laukannostosta menasi tulla lähtö ja toisella ympyrällä tuli taas rodeohyppyjä. Ei siellä auttanut kun istua kyydissä ja pyytää hevosta jatkamaan eteenpäin ja pysymään reitillä.. Sitten mentiin vastalaukkaakin ja muuta mukavaa. Alla video noista hypyistä.



Kyllä tästä arvostelusta löytyy pari hyvääkin kohtaa. Täyskaaria kehuttiin ja toisen kaaren kohdalla lukee jopa 7,0 "Rentoutuu"! Toisen suunnan laukkaympyröiden laukkaa on sanottu rytmikkäiksi ja siitä tuli toinen 7.
Ja radan jälkeen joku nainen tuli kehumaan, kuinka hieno hevonen Onni on. ;) Sanoi, että heti, kun tultiin maneesiin, hän oli ihmetellyt, että mikäs hevonen se tuo on. Täytyyhän sitä omaa vähän kehua: onhan se hieno, mutta sitten kun sen saa kulkemaan, niin siitä tulee vielä hienompi.. ;)

Toisella täyskaarella, niitä harvoja hetkiä, kun pysyttiin oikealla askellajilla.. :D

Yllätyin prosenteista, 57,22 prosenttia tolla radalla..! Eihän se mikään hurja saalis ole, mutta tollasella surkealla radalla noinkin paljon?! :D Mihinkähän me oikein päästään sitten, kun opin ratsastamaan Onnin kisoissakin rennoksi radalla..? Jos olisin tiennyt Onnin kuumuvan porukasta noin paljon, olisin verkannut yksin kentällä, käynyt maneesissa tekemässä vain suorituksen ja sitten häipynyt, mutta ollaanpa nyt taas tässäkin viisaampia seuraavissa kisoissa.

Kikkarapää kotona

Viime viikonloppuna Onni kompastui kentällä ja sen oikea etunen keräsi siitä aika mojovat nestemöykyt. Oej:ssa on aina ollut nestettä jonkun verran, mutta nyt sitä oli selvästi enemmän. Ei onnu, ole kipeä/lämmin eikä muutakaan, mutta viimeiset kolme päivää ollaan silti menty kevyesti kävellen ja vapailla. Tänään taidan käydä nätisti ratsastamassa kentällä tai sitten juoksutan. :)