Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. helmikuuta 2018

Amerikka pähkinänkuoressa

Blogin pitäminen jäi täysin lätäkön toisella puolella. Jotenkin sitä oli töiden jälkeen aina niin väsynyt, ettei jaksanut raahautua kirjastoon kirjoittamaan ja laittamaan kuvia. Farmilla ei ollut wifiä, joten koneen kanto sinne oli itseasiassa melko turhaa. Saihan sillä kuvia muokattua, mutta... Käytössä oli siispä puhelin ja kirjaston koneet. Kynnys aloittaa kirjoittaminen tuntui suurelta jo senkin takia, etten tiennyt mistä kirjoittaa. En tänäkään päivänä tiedä mistä kertoisin.

Kevät oli toisaalta ihanaa aikaa, kun oli niin paljon pieniä varsoja, mutta samaan aikaan hyvin stressaavaa. Alku oli pitkälle opettelua, miten varsojen kanssa toimitaan, miten niitä juuri tällä farmilla hoidetaan ja yleensä mitkä on farmin säännöt. Itsellähän ei ollut juuri yhtään kokemusta pikkuvarsoista, mutta homman oppi nopeasti. Ensimmäisen viikon jälkeen tuntui jo luontevalta toimia pienten kanssa.

Pikkupoika alle 24h, ensimmäinen ulkoilu :3

Loppua kohden sitä jo odotti, että syntyisi nyt ne vikatkin jo, niin ei tarvisi enää kytätä! Ja kun se viimeinen vihdoin syntyi, ei ollut riemulla rajaa. Tultiin aamulla työkavereiden kanssa talliin ja nähtiin pussi, se viimeinen pussi, jälkeisiä tallin ulkopuolella ja rynnättiin sisälle katsomaan uusinta tulokasta. Niin suuresta mahasta tuli todella pieni varsa, orivarsa, josta miltei heti tuli yksi lemppareista.


Pikku G <3


Elokuussa aloitettiin ykkösten kanssa. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki oli hyvin fiksuja varsoja... Lexingtonin huutokauppojen hevoset. Harrisburgin pojat oli vähän vauhdikkaampaa sakkia. :D Lexingtonin huutokauppa oli siis päähuutokauppa, jonne oli lähdössä noin 80 hevosta. Olin töissä toisessa tammatallissa, hevosia meillä oli 19 ja työntekijöitä 4. Jaoimme hevoset ihmisten kesken, mikä oli kyllä hyvä ratkaisu. Mulla oli 2 peitsaria ja 3 ravuria, pääsääntöisesti hoidettiin itse omat passit päivän aikana, mutta kaikki auttoi kyllä kaikkia, jos tarvis. Lemppariksi muodostui toinen peitsareista, joka kesyyntyi parissa viikossa lampaaksi.

Ylempi kuva syyskuussa, alempi elokuussa. Oli hieno nähdä näiden muuttuvan silmissä! Auringon polttamaa karvaa harjattiin aktiivisesti pois, ja oikealla ruokinnalla ja liikunnalla varsat saivat mukavasti lihasta. "Arttu" (on tamma lempinimestään huolimatta :D) kasvoi myös korkeutta hyvällä tahdilla.

Kaksi kolmesta huutokaupasta oli tosi kivoja! Lexin huutokaupassa mentiin 6-7 päivää 3h unilla. Väsymys oli ihan järkyttävä, mutta töissä oli kivaa! Esiteltiin hevosia aamu kahdeksasta ja illalla myytiin, välissä päivällä 2h taukoa, jolloin käytiin pyörimässä alueella, syötiin ja nukuttiin päikkärit autossa. Meillä oli paljon meksikolaisia auttamassa alussa, kun hevosmäärä oli vielä iso, ja heistä olikin suuri apu! Lexingtonin huutokauppa menikin niin kivasti, että pomo lupasi viimeisenä päivänä maksaa meille hotellin Chicagosta viikonlopuksi!!

Meidän tallin isoin tamma, pelkkää jalkaa ja kasvoi vain!

Siellä me jännätään taustalla, miten Muscle Hillin poika pärjää. Kuva (c) Dave Landry

Harrisburgin huutokaupan aikaan asuttiin hotellissa ja koko huutokauppa oli monessa yhdistetyssä hallissa. Meidän karsinat oli aivan ringin vieressä, mikä oli todella kätevää! Varsat tottui alueeseen ja kehään kävely oli siksi suht helppoa. Katsoessa muiden varsojen käytöstä, sai kyllä olla ylpeä "omistaan"! Huutokaupat alkoi jo kello 10, joten hevosia esitettiin samalla kun huutokaupat olivat käynnissä. Varsoja oli mukana meiltä muuten n. 40. Oma suosikki oli jälleen peitsari, tällä kertaa ori.

Suomalaisomistuksessa ollut oripoika muuten tässä!

Viimeinen huutokauppa oli yhden yön reissu Ohioon, joka oli ihan järkyttävä, kun oli tottunut hienompiin pippaloihin. Yhdellä potkulla karsinan seinä liikkui puoli metriä, kutsuttiinkin huutokauppaa ravihevosten kirpputoriksi.. :D Meiltä oli ykkösiä 8, jos oikein muistan. Kaikki myivät paljon odotuksia paremmin ja vaikka oltiin ihan syväjäässä, kotiin lähti ihan hyvillä mielin.

Yksi Lexin passeista,omaan silmään todella nätti tamma! Vaikkakin hyvin luonteikas.

Mielelläni lähtisin syksyllä taas pelaamaan Lexin hevosten kanssa, mutta nyt on kyllä pakko käydä koulu loppuun. Saatan kyllä mennä viikoksi käymään itse huutokauppaan, sillä se oli niin hieno tapahtuma! Nyt voisi kierrellä siellä täällä ottamassa kuvia ja nauttimassa hienoista ykkösistä. Jos vähänkään kiinnostaa ravihevosen alut ja huutokaupat, tuo Lexington Selected Yearling Sale on ehdottomasti lisättävä bucket listalle! Suosittelen!

Tässä nyt vähän tämmöinen ympäripyöreä, lyhyt selitys viime vuodesta. Onko jotain, mistä haluaisitte kuulla enemmän?


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Muutoksen tuulia

En olisi koskaan ajatellut, että näin tässä käy. Sain "vahingossa" työpaikan. Amerikasta. Lähtö on näillä näkymin 18.3 eli alle kahden viikon päästä. Pääsen tällä viikolla vielä ostamaan lentoliput ja se on sitten sillä selvä. Viisumi on hommattu, laukun pakkausta jo ajateltu ja hevosellekin on keksitty paikka.

Tänään Onni pakattiin koppiin ja vietiin uuteen kotiin. Myymään sitä ei suostu kukaan meidän perheestä, mutta pihankoristeeksikaan ruunaa ei haluttu jättää. Niinpä Onni lähti ylläpitoon, 7km päähän meiltä kotoa. Poika viettää nyt elämäänsä Heidi Mäkisen ratsutallilla Heidin omana ratsuna ja tekee siinä ohessa osaavampien tunteja. Kun otettiin Onni autosta ja laitettiin tarhaan, se ei huutanut, ei riehunut, vähän uusi heinäloota jännitti, mutta muuten se oli oikein tsillisti. Ihan kuin olisi aina asunut siellä. Sitten se sai heinää ja alkoi tyytyväisenä syömään. Sinne se sitten jäi, heinää mutustamaan ja katselemaan uusia maisemia.

Käytiin räpsimässä tänään vikat yhteiskuvat.

Tuntuu hassulta olla kotona nyt vielä pari viikkoa ilman hevosta. Mitä sitä normaalisti edes tehdään?! :D Kunhan saisin kunnialla suoritettua vielä 2 kurssia koulusta, niin sitten voi lähteä hyvillä mielin!

Tosiaan, törmäsin sattumalta Facebookissa ilmoitukseen, jossa tarjottiin heppaihmiselle työpaikkaa USAsta. Innokkaana sanoin äidille: "Nyt kun ei olis koulussa!" Puoli tuntia pyörittelin asiaa päässä ja laskelmoin; jos voin lähteä Maaliskuun puolessa välissä, niin sitten voisin mennä. Pistin viestiä "Eihän siitä haittaa kysyä lisää.." -mielessä. No sain viikonlopun aikaa miettiä, että lähdenkö vai enkö. Vaikka vähän mietinkin, että uskaltaako, niin päätin lähteä.



Työ on siis hevoskasvatustilalla ja työ pyörii varsojen/nuorten hevosten ympärillä (ravurit & peitsarit). Keväällä valvotaan kymmeniä varsomisia ja syksyllä valmistellaan 1-vuotiaat huutokauppoihin, jalostusoreja tilalla ei ole. Jos maaliskuussa lähden, töitä on tarjolla seuraavat 9kk, eli kotiin tulen jouluksi. Paikkana toimii Kentucky (hiljaa mielessä unelmoin Kentucky Derbyn visiitistä, mutta kattellaan..). Mikäpä sen parempaa kuin hevoset ja USA. Viihdyn lätäkön toisella puolella hyvin ja hevoset on se mun juttu.

Että semmosta. Bloggaus ei toivottavasti jää, se vain muuttaa vuodeksi Amerikan touhuihin. Kevään vapaapäivät menee varmasti kuvaten pikkuvarsoja aamusta iltaan.. :D

Sitten, kun siellä on hetken ollut touhuamassa, oisko mitään joku siihen työhön ja paikkaan liittyvä q&a?

perjantai 19. helmikuuta 2016

Vuonna 2015...

.. äidin kennelnimelle I'm Leani's syntyi ensimmäinen pentue! Neljä pientä ja niin suloista vauvaa syntyivät 15.4.2015.


.. rikoin oman "ye ennätyksen" huimalla 135cm korkeudella. Pysyn nyt vaan tyytyväisenä siinä metrin levelillä.. :D


.. pääsin seuraamaan elämäni ensimmäistä kertaa työhevoskisoja ! Kuvassa päivän voittaja, t-Luomutar lähtee vetämään 1100kg! (Nimet ja painot yritin muistaa, ei siis varmaksi oikeat)


.. onnistuin nappaamaan muutaman mageen kuvan ujoista ja niiin kauniista kolibreista. Terassille kyyhätty pyyhemaja toimi tässä tilanteessa hyvänä piilona! ;)


.. Inkeri kääntyi vuotiaaksi!


.. osallistuttiin muutamiin pikkukisoihin ihan hyvällä menestyksellä. 


.. pääsin kuvaamaan ja auttamaan tässä siistissä lajissa, nimittäin poolossa!


.. sain myös kunnian ratsastaa näillä poolohevosilla!


.. ja pääsin kokemaan elämäni pahimman vesisateen.. :p


 .. sain viettää aikaa parhaiden ystävieni kanssa.. <3


.. pääsin LEHTEEN! :O :D


 .. sain kuvan salamasta!



.. Inkku oppi kärryttelyn taian! Ohjasajo opittiin jo kotona, kärryt laitettiin perään ammattilaisten toimesta ja kun hommat alkoi sujua, oli aika palata kotiin kuntoa kasvattamaan. Tässä äiti ekaa kertaa pikkuvarsan kärryillä. :)


.. meidän Hugosta ehti kasvaa jo äitiänsä korkeampi kaveri, se massa vielä puuttuu mutta painoa oli vuoden loppuun mennessä (arv.) n. 43-45kg.


.. valmistuin! Kevään 2015 ylioppilas esittäytyy.


.. lähdin Saksaan hommiin pariksi kuukaudeksi. Kokemuksena tosi hieno, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen, että palasin Suomeen! Kuvassa vas. & oik. tallin 'ykköshevoset' Gumpi ja Sean, keskellä Cirell.


.. tipuin yhteensä 4 kertaa ja se on PALJON! Sitä edellisenä vuonna tipuin 1 ja sitten täytyykin palata muutama vuosi takaperin ed. tippumiseen. Kolme näistä tapahtui Saksassa, yksi Onnilta. (En ole kuvassa !)


.. Saksassa minun onni ei ollut parasta luokkaa.. Sain mojovan potkun nuorelta orilta reiteen n. 2 viikkoa ennen kotiin paluuta. Reidessä on yhä (aikaa potkusta n. 4,5kk !!) golfpallon kokoinen kova kohta joka on hieman arka kun sitä painaa. Älkää vahingossakaan ajautuko nuoren hevosen taakse kisoissa (vaikka se kotona olisikin kiltti).. :p Ja elkää huoliko, tuo mustelma kasvoi vielä suuremmaksi päivien kuluessa.. ;)


.. tuntuu, etten viettänyt aikaa kotona ollenkaan. Ensin Virossa, sitten Amerikassa 2kk, Rovaniemellä, sitten Saksassa ja Saksasta kävin myös Puolassa kisoissa.. En valita, varsinkin lentokoneella matkustaminen on jotenkin tosi mukavaa! :)


.. Inkeri sai pikkusiskon! Tässä esiintyy Magicberry "Taiga".


.. koiralaumasta se rakkain ja vanhin, ainavalmis, hetimulle -Simo jouduttiin saattamaan ikiuneen.. </3 Toivottavasti herralla on taivaassa kaikki hyvin..


.. puolet varmaan unohtui, mutta sainpa vihdoin aikaiseksi oman näköisen yhteenvedoksen viimeisestä vuodesta! Tätä tehdessä oli kivaa, enkä tajua miten se venähti taas näin pitkälle.. ;) Mutta kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Lajin vaihto?

Opettaa Onnille "länkkärityyli" ja alkaa pelaamaan pooloa? ;) Saisin kyllä pelata Suomessa ihan keskenäni, kun ei täällä kukaan pelaa pooloa.. Joka tapauksessa, pääsin Amerikassa ratsastamaan poolohevosilla! Pikaiset nimi-kuva esittelyt hevosista, jotta tiedätte mistä selitän.

Hevoset:

xx ruuna Kat

xx ruuna Woody

xx tamma Leila

xx ruuna Magic
argentiinalainen xx tamma Noche
Kaikki hevoset on tosi mukavia ratsastaa ja hoitaa, ne on niin rauhallisia. Hevoset varustetaan traikkuun kiinni sidottuna ja siinä ne tönöttää, vaikka irti päästäisi.
Pääsin ratsastamaan kaikkia hevosia, treenaamaan kierroksia yhden tai kahden hevosen voimalla, hyppäämään, taivuttelemaan yksinkertaisia koulukiemuroita ja maastoilemaan. Pääsin myös seuraamaan poolomatsiharjoitusta ja auttelemaan hevosten hoidossa.


Poolomatsissa, alkua odotellessa. Vasemmalta: Woody, Magic & Kat


Pooloa pelaamaan lähti tallin ruunat. Paikalle päästyä totesin, että pelto on ihan valtava! Audriana näytti miten poolosuitset laitetaan ja laittoi Magicin valmiiksi. Hän varusti myös Woodyn ennen ottelua. Ensimmäisenä ratsastettiin Magic, sitten Woody, Kat ja vielä Magic uudestaan.
Kun tuli aika ratsastaa Magic uudelleen, vettä alkoi tulla kuin saavista kaatamalla! En ole koskaan nähnyt niin pahaa sadetta ! Pakattiin tavarat ja hevoset ja poistuttiin paikalta.

Pylväs oikealla on toisen pään maali, vasemmalla reunassa näkyy hevosen vieressä toinen pylväs (=toinen maali), siinä voi katsella pellon kokoa..! :D


Eteensä ei paljoa sateessa nähnyt..

Magic & Audriana pelaamassa.
Kaikki hevoset on ratsastaessa tosi mukavia. Ne tekee juuri mitä pyytää ja toimii pienillä avuilla. Yleensä.. toki niitä laiskoja päiviä löytyy, jolloin saa puskea liikkeelle.. :D Ei ollut väliä oliko western suitset pitkällä vipuvarrellisella kuolaimella, poolosuitset vai nivelkuolain, kaikki tuntui käyvän.



Nochella ratsastin muutamalla ensimmäisellä kerralla, sen jälkeen pysyttelin pääasiassa ruunien selässä. Leilalla hyppäsin kerran, siitä hommasta tamma vaikutti kyllä tykkäävän. Lemppareiksi leimautui ehkä kuitenkin Woody ja Magic. Woodylla oli makeeta päästää radalla vähän reippaampaa ja sen hypyt alkoi loppua kohti sujua aina vain paremmin. Magic oli muuten vain niin mukava ratsastaa, niin helppo kun on Onniin tottunut. Sen kanssa toimi sileällä työskentely melkein parhaiten. Se oli myös hevosista isoin, säkä lähempänä 170cm.
Treenasin myös välillä ratsastaen yhtä ja toinen käsihevosena vierellä juoksemassa.

vroooom.. Kaasuteltiin pari pätkää viimeisenä päivänä



Kat:lla oli ehdottomasti ihanin laukka, kun keinuhevosen kyydissä istuisi !



Ratsuna Kat & käsihevosena Woody

Huolimatta hevosten laukkaratsun urasta, jokaista saa huoletta ratsastaa löysällä ohjalla, ne ei ryöstä tai muutenkaan kuljeta mihinkään. Ja tuntuu, ettei niillä lopu kunto ikinä!

Tässä näkee hyvin Woodyn lihaskunnon.. Ei paha!
Ratsastus joelle (Connecticut river) Magicillä

Oli ihana päästä ratsastamaan kuumuudesta ja kosteudesta huolimatta! Kyllä se on semmonen laji mihin ei ihan heti kyllästy. Viimeisenä päivänä sain vielä kortin omistajilta, jossa he kiittivät avusta ja antoivat yhteystietojansa. Täytyy laittaa joulukortti postiin tai jotain. ;)

Rantauduin tänään aikaisin Suomeen, huomenna haetaan Onni ja Inkeri kotiin. Tänään meidän talli sai 2 uutta vuokralaista, niistä myös lisää huomenna! Ihana nähdä oma "pikku"jätkä pitkästä aikaa, sitä mulla Amerikassa suurin ikävä oli!

Kuvista kiitos serkulleni Elisalle (kuvat joissa minä ratsastan ja hevosten "esittely" pääkuvat, paitsi Magic)! Muut napsin itse. :)