Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipura. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Esterataharkat TO 28.7.

Torstaina vietettiin aikaa Pipuran esterataharjoituksissa samaisella tilalla kuin kaksi viikkoa sitten kouluharkoissa. Kun hain Onnin laitumesta talliin, se melkein nukkui käytävällä. Halusin olla paikalla jo 17:40 (verkka alkoi 18:00 ja radan kävely oli ennen sitä), varasin matkaan 55min. Hyvä että varasin, sillä herra käveli taas niiiin hitaasti, että matkaan kului 50min. Matkalla näkyi myös tuttuja, nimittäin Nikke Nokkela oli tien vieressä laitumella! Olipa hauska nähdä pikkuruunaa taas. :)

Innostunut lenkille lähtijä :p

Niketin ja Onni <3

Paikalle päästyä sainkin käydä kävelemässä radan heti, sillä se alkoi olla rakennettu. Onnia pidettiin kiinni 'henkilökunnan' toimesta, joten ei sentään hevosen kanssa tarvinut sitä kävellä. Kolme tosi tiukkaa kurvia ja kahdelle vikalle kivat pitkät tiet, että sai ratsastaa vähän eteen.

Numero jälleen sillä puolen, mistä hypätään. Matkan omin jaloin mitatut.


Verkkailin aika rauhakseen ja vähän sileällä. Muutamia siirtymisiä, välillä vähän eteen ja välillä lyhentelin. Oikealle verkkaeste oli este nro 2 ja vasemmalle 8, oikeasta kierroksesta aloitettiin. Hyppäsin kummankin esteen 4 kertaa. Aloitettiin korkeudesta 65-70cm ja siitä nostettiin aina 90cm asti. Meitä oli vain neljä ratsukkoa (eri korkeuksissa tosin), joten verkattiin kaikki samassa. 
Okserille olisi riittänyt kolmekin hyppyä (8), mutta ensimmäisellä Onni kolautti takapuomi ja halusin sitten tulla sen vielä uudestaan. Se olikin ainoa kerta kun puomit heilahti.

Päivästä on kaksi hyvää kuvaa, tämä ja perus hyppykuva, muut on tosi epätarkkoja.. :p

Kisarata oli siis 90cm. Jouduin odottelemaan puolisen tuntia omaa vuoroani ja sen ajan käppäilin rauhakseen pihassa. Hyppäsin vielä kakkosen ennen rataa. Kun pilli vihelsi, se rauhallinen Onni innostui ja suuntasi korvat pystyssä ensimmäiselle esteelle. Kyllä se tietää, koska ollaan radalla! Ykkönen ja kakkonen tuli ihan hyvin ja sitten alkoi se keskittyminen siihen kääntymiseen.. :D

Kakkoselta kolmoselle tie tuli tosi tiukaksi ja tuntui ihan kun oltaisi käännytty paikallaan. Pyysinkin tiukan kurvin jälkeen esteellä vähän maiskauttamalla eteen, ettei tarvisi hypätä paikaltaan. Jäin hieman jälkeen ja ohjat piteni hypyssä, mutta nelosen jälkeen sain niitä taas korjattua. Vitoselle oli hieman suurempi käännös, vaikkakin tiukka sekin. Kutoselle oli taas tiukkaa, mutta hyvin Onni kuuntelee vaikka onkin vahvasti ohjalla. Seiskallekin mulla oli tarkoitus laskea askeleet mutta yllätys en muistanut siihen keskittyä. :p Kasille ja ysille ratsastin eteen ja tasapainotin vain lähestyessä muutamilla puolipidätteillä.

Ei tietoakaan aiemmasta puomin kolautuksesta ! :D

Käteen jäi jälleen puhdas ja mielestäni ihan hyvä rata! Hevonenkin vaikutti iloiselta. Onni saikin kehuja toisen ratsukon taustajoukolta, oli kuulemman kivan näkönen hevonen. :)
Kotimatkalla meidän suitsien poskiremmi meni poikki (matkaa oli jäljellä reilu 3km) ja soitin äitiä tuomaan toiset suitset. Vaihdettiin suitset Niken laitumen vieressä ja jatkettiin matkaa. Kotona hevonen sai ansaitun ruokansa samalla kun seisoi letkuissa, ja pääsi sitten takaisin laitumelle Saagan luo! Meikäläinen oli kotona n. klo 21, eli jälleen tuli aika pitkä päivä (lähdin hakemaan hevosta vähän vaille neljä). No, otetaan loppuviikko rauhakseen. ;)

Värväsin itselleni "jo" kyydin sunnuntain kunkkareihin, eli näen ainakin Huin vikan lähdön! Ja onhan tuonne aina mukava päästä, isot ravit ja siisti tunnelma. :) Tässä vielä pari epätarkkaa kuvaa radalta, klikkaamalla saa suuremmaksi.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kisoissa!

Päästiin pitkästä aikaa kisaamaan! Tätä olenkin jo vähän kaivannut, vaikka pikkukisojahan tässä vaan kierretäänkin. Lajina tällä kertaa esteet ja korkeutena 90cm. Koulukisat olisi ollut lauantaina, mutta päädyin tuomarin sihteerin rooliin kisasuorituksen sijaan. En tunne oloani kovin vahvaksi tällä hetkellä koulupuolella, joten näin tällä kertaa.

Köröttelimme kisapaikalle ja heti maksettuani ja radan tsekattuani alettiin laittaa hevosta kuntoon. Verkat oli kätevästi ulkokentällä, kisasuoritus tehtiin maneesissa ja kun ruusukkeen sai heti ovelta, ei luokkien välissä kulunut hirveästi aikaa. Kävelin aikani ympäri verryttelykenttää ja sitten sain tiedon, että 70cm luokasta on aika paljon poisjääntejä. Keräsin heti ohjat ja aloin ravailemaan. Onni vertyy mielestäni paljon paremmin laukassa, joten nostin melkein heti laukan. Ratsastin muutamat siirtymiset ja pyysin välillä eteen ja välillä pikkulaukkaa.

90cm este verkassa

Verkkaesteinä oli pysty ja okseri, kummatkin 70cm. Verkkahypyt sujui aika mukavasti, Onni oli kivan rauhallinen ja sain tuotua sen ihan mukaville paikoille. Muistin itse istua lähelle satulaa esteen jälkeen, jolloin kauheaa kiihdytystä ei päässyt tapahtumaan. Nostettiin vielä esteet ysikymppisiksi ja hyppäsin pystyn pari kertaa. Kävin kävelemässä radan ja kauhistelin niitä ihania kurveja mitä täytyisi suorittaa.. :D En ole ehkä vielä tajunnut sitä, että saan Onnin kuulolle myös siellä radalla, ei me juosta pää viidentenä jalkana menemään ja siksi ajattelin, ettei tuo iso ruho ehdi kääntyä pennin päällä kakkoselle. Meidän lisäksi luokassa oli vain yksi ratsukko, joten ehdin hienosti vielä hyppäämään okserin radan kävelyn jälkeen.

Metrimäärät omilla jaloilla mitatut, ei siis vältämättä just nappiin. :D
Ennen rataa sai hypätä 4/8:n esteen. Huikkasin heti, että hyppään nelosen ennen suoritusta ja näytin siinä samalla Onnille muurin, jota se vähän kyttäsi, kun ravasin kohti. Kaikki kävi todella nopeasti, nelosen jälkeen otin heti seis, huikkasin tuomarille ja pilli jo vihelsi.

Yllätyin, kun näin videolta kuinka rauhassa tultiin koko rata! Ykköselle lähdettiin vähän kaukaa, mutten onneksi jäänyt pahasti jälkeen. Siitä tultiin kauniisti vastalaukassa kaarre ja vasta sitten laukka vaihtui oikeaan. Käännös kakkoselle onnistui paremmin kuin hyvin! Sain vieläpä suoristettuakin, eikä tultu ihan kylkimyyryä esteelle! 2 & 3 väliin mahtui juuri ja juuri tuota lyhyttä laukkaa se kuusi askelta, vähän enemmän eteen ja sujuva viisi tai hiukan suurempi kaari ja parempi paikka kuudennelle. Kolmosen jälkeen muistin taas ratsastaa enemmän. Maneesi oli jotenkin tosi pieni Niihaman tilan jälkeen ja tuntui, ettei siellä voinut oikein edes pyytää eteenpäin kunnolla, kun piti jo tasapainottaa seuraavalle.

Neljännen ja viidennen väliin tuli sujuvat kuusi askelta, tilaa oli mun jalkamittauksen mukaan muutenkin se puoli metriä enemmän ja se jo riitti meille. Muuri, eli kutonen, oli vähän katsomisen arvoinen ja tultiin aika lähelle (itse säästyin kuitenkin pahemmalta sukeltamiselta) siksi jouduttiin lähtemään sarjalle hieman kauempaa, mutta sovittiin kuuden ja puolen metriin väliin taas mainiosti. Tie muurilta sarjalle oli kaikkea muuta kuin suora, mutta onneksi hevosta ei haittaa lähestyä vähän vinolla tiellä.. :D Kasille oletin kamikaze hyppyä ja sanoin, että joo nyt mennään, mutta Onni ajattelikin, että mennään nyt kerrankin lähelle kun lähden yleensä niin kaukaa. Niimpä päädyin sukeltamaan hyppyyn ennen S:ää. Siitä huolimatta puhtaasti myös viimeisen esteen yli ja ympyrä vielä laukassa radan jälkeen. Hevoselle kiitos ja ruusuketta noutamaan! :)

Vielä kun saadaan ruskea kypärä, liivi ja suojat, niin sit ollaan yhdessä samassa teemavärissä.. ;)

Onni oikein laski päänsä alas, ettei tarvinut kurkotella hervottoman ylös. Kai se oli itsekin ylpeä.. ;) Puhdasta, sujuvaa rataa lähdin hakemaan. Semmosta hyvää rataa myös omalta osaltani, että muistaisin oikeasti ratsastaa, istua lähellä satulaa ja käyttää jalkaa, enkä vain kättä. Joka päivä täytyy olla kiitollinen siitä Saksan reissusta, se oli silmiä avaava kokemus ratsastuksellisesti! Mutta siis asiaan, sain sen mitä lähdin hakemaan: Puhdas rata, videoltakin katsottuna siisti ja suht. tasainen, ainakin omasta mielestäni. Kunhan päästäisi isommalle kentälle/maneesiin, niin saisin laukkaa ratsastettua vähän eteenpäin, reippaampaan tempoon. Tässä kuitenkin vielä video päivän radasta - itse asiassa kaksikin, eri kulmista kuvatut :D - ensimmäisessä hyppään sen nelosen verkkana, sitten aloitan vasta radan.


Jos video ei näy, klikkaa tästä!



Jos video ei näy, klikkaa tästä!

Siis mitä tää on???

Päivän työt tehty, jalat hoidettu ja suihkussakin taas käyty. Ihanaa kun ei tarvi enää loimittaa edes pesun jälkeen! Hassua ajatella, että vielä pari viikkoa sitten Onnilla oli toppaloimi päällä pihalla.. :D

Onni on muuten päässyt jo maistelemaan vihreääkin, niitä harvoja tupsuja ruohoa, mitä meidän pihassa jo kasvaa. Se nyhtää sitä ihan hullun raivolla irti maasta, eiköhän se rauhoitu, kun laitumelle pääsee.. :D Saaga on myös maistellut kevään ekat vihreät, se ei vaan malta syödä samalla lailla kuin Onni ja vaeltaa enemmän.
Kuvia muuten kisoista saadaan ehkä myöhemmin näytille.