sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kisamatkalla

.. 8 tunnin ajomatkan päässä, nimittäin Puolassa! Lähdettiin kahdestaan Julian kanssa, autossa ruunat Sean & GP. Olipa hauska nähdä (vaikka vain kisapaikan näkikin) mistä Onni on kotoisin! :D Kyseessä oli kenttäkisat, Sean kisasi CCI* (yhden tähden kisa, pitkällä matkalla ?:D Oon näissä vielä vähän ulapalla) ja GP CIC** (kahden tähden, lyhyt matka). Lähdettiin ajamaan keskiviikkona ja saavuttiin paikalle illalla n. kahdeksan aikaan. Me ei päästy "telttatalliin", joten jouduttiin sateeseen ulkotalliin. Hevosten karsinat ei ollut ihan vierekkäin ja jouduttiin vaihtamaan sitten vielä karsinoitakin (ei kyllä haitannut, eka puoli oli ihan lätäkkö koko kisojen ajan..). Nukkumaan päästiin yhdentoista aikaan. En alunperin halunnut lähteä kisoihin mukaan, mutta jouduin sinne kuitenkin, eikä tämä ilta parantanut fiilistä yhtään..

Perjantaina saatiin aurinkoa :)
Torstaina ei vielä kisattu, hepat sai tottua paikkaan ja näin itsekin vähän, että missä mikäkin areena on. Kentät näytti aika hienolta, hiekka melkein valkoista. Varsinkin kentällä, jolla GP kisasi kouluratsastuksen, sai hienoja kuvia; vaalea hiekka, aurinko paistoi juuri oikeasta suunnasta (sillon kun paistoi), taustalla muuriseinä erottamassa heppajutut autotiestä.. Kesäisin varmaan oikein mukava paikka kisata!

C-areena, GP kisasi tässä.

Lämmittelykenttä, C-areenalla
Kisat oli aika extreemiä muutenkin, sähkö saatiin paikanpäällä, mutta se ei toiminut kunnolla. Ilta/alkuyö oli ihan hyvä nukkua autossa, sähköt toimi ja lämpöä siksi saatiin (vaikkei kovin paljon, mutta kylmä ei ollut). Joskus keskellä yötä sitten sähköt meni aina poikki, jolloin heräsin aamuyöstä siihen että pää jäätyy, sai vetää pipon päähän (mun peitto on niin lämmin ettei sen alla tule kylmä edes pakkasella :D) ja käpertyä kasaan peiton alla. Sähköjen kanssa saatiin yhtenä iltana tapella tunti, että saatiin käytettyä mikroa 8 minuutin ajan saadaksemme muutakin syötävää kuin leipää.. Tunti ! Kyllä kävi kateeksi, kun vieressä jäätävän kokoisia hevosautoja, josta puolet on asumistilaa, niillä oli antennit sun muut tv:tä varten, generaattori, joka piti auton lämpimänä.. En edes halua tietää miltä sisätilat näytti ! :D
Sadetta piisasi, eikä asiaa auttanut yhtään se, että autossa ei ollut lämmin. GP ja Julia kävivät uimassa maastokokeessa, joten vettä tuli heidän niskaan vähän muutenkin. Takaisin lähdettiin jo lauantaina (alunperin piti lähteä vasta su kun kisat loppuu). Lähdettiin ajamaan kuuden aikaan illalla ja takaisin päästiin vasta neljältä aamulla (ajeltiin puolitoista tuntia ympäriinsä etsimässä auki olevaa huoltoasemaa melkein tyhjällä tankilla, mittari oli ihan nollassa kun vihdoin avulias ohikulkija kertoi mistä yksi löytyy..) Puoli viisi painuin pehkuihin.

Kahden tähden koulukentän (kenttä mun takana) edustaa, tässä verryttelyaluetta ja taustalla maastoesteiden verryttelyalue.
No joka tapauksessa perjantaina oli koulukoe molemmilla hevosilla ja se meni kummallakin hyvin, vaikka Julia manasikin, kun Seanin koulukoe siirrettiin hiekkakentältä nurmelle (joka oli sitten sateen jäljiltä hiekkaa huonompi..). GP oli sen jäljiltä sijalla 7 ja Sean sijalla 3. GP hyppäsi vielä perjantaina rataesteet, ei ollut parhaimmillaan ja nappasi kaksi puomia alas, silti sijalla 13 lähti lauantaina maastoesteille. Päivä meni ihan mukavasti, ei ollut kauheaa stressiä missään vaiheessa, sillä hevosten välillä oli hyvin aikaa. Päivällä lämpöä oli lähemmäs 20 astetta ja aurinko paistoi, joten melkein voisin sanoa, että päivä oli viikonlopun paras. Koulukokeiden jälkeen putsasin varusteet ja pakkasin takaisin paikoilleen, ruokin hevoset ja lähdin katsomaan kolmen tähden kisojen esteitä (tai kahden, en ole varma). Postauksen kuvat kertyy lähinnä muista ratsukoista, Julia halusi minun videoivan suorituksensa, joten hänestä kuvia vain kouluratsastuksien verkasta.

Julia & Grand Prix IWest

Tähän ratsukkoon tykästyin, oli jotenkin kivannäköstä menoa :)
Harmittaa, kun en ehtinyt ottaa näistä yhtäkään kuvaa maastoradalta :( Siellä se hevonen näytti olevan elementissään.

Harmittaa, kun en ehtinyt ottamaan tästä parista verkassa kuvia, hevonen kiilsi auringossa niiiin hienosti, kulki nätisti ja kuski istui niin kouluratsastan asennossa ja meno oli niin helpon näköistä! Tässä alkutervehdyksessä.

Sean Connery koulukokeessa.


Hyppykuvista ehdoton lemppari !







Lauantaina satoi taas.. Ei kuitenkaan kovin pahasti, onneksi! Maastokokeet oli siispä vuorossa kummallakin hevosella. Ensin oli GP:n vuoro. Ruuna aloitti radan hyvin, mutta sitten piti tulla hyppy veteen. Videolta näkee hyvin, kuinka hevonen olettaa veden pinnan olevan maata, mutta mennessään siitä läpi, ei jalat olekaan niinkun pitää ja kaadutaan nokalleen. Kumpaakaan ei kuitenkaan sattunut ja GP jäi hämmentyneenä seisomaan veteen, että mitäs kettua tapahtui. Toiselle ratsukolle kävi myöhemmin samoin, joten kuvitus heidän nokalle menosta. Etukengät jäi GP:n matkasta maastoradalle.

" Noniin sitten mennään alas ! "

" Missä maa, missä jalat ? "

Mukkelismakkelis mennään, tyhmästi toinen paparazzi edessä.


Tämä heppa ei antanut kiinni ylös päästessään ja juoksi tallialueelle.
En ole koskaan nähnyt kenenkään menevän nurin hevosen kanssa (paitsi videolta & tv:sta) ja tuona päivänä näin kolme. La aamuna myös kuulin yhden tippuvan (kauhea kolahdus kuului, en tiedä tippuiko estettä päin vai mitä) ja myöhemmin näin yhden ratsastajan tulevan takaisin tallialueelle käsi tuettuna olkasiteellä (en saa päähäni oikeaa sanaa tälle ;o). Turvallinen laji..
Sean suoritti veden puhaasti ja tuli sinne ravissa. Myöhemmin se kuitenkin kielsi kahdesti samalle esteelle, suorittaen koko muun maastoradan kuitenkin hyvin. Tämän jälkeen Julia päätti jättää sunnuntain estekokeen välistä ja suunnata kotiin.


Walking on water or something like that :D

Hevonen kävi niin kuumana ennen, kun sai lähtömerkin, ensimmäisellä esteellä jalat otti vähän aitaan kiinni ja tasapaino horjui.


Tämä hevonen oli niiin iloisen näköinen radalla, korvat hörössä koko matka!

Myöhemmin sama kuumana käynyt hevonen. " Ou mai gaad tuollahan on vettä?! Ei sinne voi hypätä ! "

" Ou nou, täähän on vähän liukasta.. "

" Pidä äiti kiinni, nyt mennään nurin ! " Tämäkin hevonen näytti olevan ihan kunnossa kumoon menemisen jälkeen.
Tosiaan kotiin päästiin vasta neljältä, tänään siivosin vähän autoa ja muuten olen viettänyt rentoa vapaapäivää. Kyllä osaa taas arvostaa omaa sänkyä ja lämmitystä! Olivat muuten minun ensimmäiset kansainväliset kenttäkisat missä olen käynyt. Eikä niistä niin surkea fiilis sitten jäänyt, vaikka en sinne innokas ollutkaan lähtemään. Tässä vielä kuvasatoa kisoista, ihan kun näitä ei olisi jo tarpeeksi. :D




Tämän hevosen liike oli kyllä niin mahtava ! Katselin suu auki kun se pisteli menemään :D






Maastoradan maalialue



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti