sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tallikierros

Heissan pitkästä aikaa! Vietän vapaapäivää rennosti kuunnellen koiran ärsyttävää ulinaa sängyllä löhöten, blogiin kirjoitellen ja musiikkia kuunnellen. Ajattelin tehdä pienen esittelyn paikasta kuvin, nyt kun vihdoin sain kameran esille ja räpsittyä paikasta kuvia. Postausta ratsastelusta julkaistaan toivottavasti muutaman päivän sisällä. :)

Sisätallissa on tosiaan 20 karsinapaikkaa. Niiden lisäksi sieltä löytyy kaksi "valmiiksilaittokarsinaa" - eli hevosia ei laiteta keskelle käytävää kiinni varustuksen ajaksi, vaan näihin "bokseihin" -, pesukarsina, solarium, kaksi varustehuonetta (toinen Julian hevosille ja toinen vuokrahevosille) sekä käynti maneesiin. Jokaisen karsinan ovessa on suljettava luukku, josta hevoset saavat katsella pihalle (ne ovat aina auki).
Ulkotalleissa siis 10 ja kuusi karsinaa. Kuusi paikkaisen tallin karsinat ovat tavallista suurempia, ne on oikeasti tosi isoja. :D


Tallin loppupää.

10 paikkainen ulkotalli
6 paikkainen talli
Sama talli toisesta suunnasta.
 Hiekkatarhoja on tällä hetkellä kahdeksan ja niiden vieressä 11 (jos nyt oikein laskin) nurmitarhaa. Laitumia löytyy seitsemän.

Näkymä tällä hetkellä hieman erilainen, sillä oikealle hiekkatarhan tilalle rakennetaan pyöröaitausta ja myös ensimmäinen vasen tarha on purettu.
Schorsch (lausutaan: Shosh) laitumella. Kyseessä 2x Saksan kentäratsastuksen mestari.


Jälleen Schorsch.
 Ratsastuspaikkoja on vaikka mitä! Tästä pihapiiristä löytyy tosiaan este- & koulukenttä, maastoesterata, maneesi ja tuo radantynkä joka kiertää paikkaa. Melkein suoraa pihasta lähtee tuhoton määrä metsäpolkuja, joilla on tosi hyvä pohja ratsastamiseen (kaikki askellajit käy)! Parin sadan metrin päässä on mm. maissipelto, jolla saa ratsastaa. N. 10min ajomatkan päässä on merenranta, jossa saa tietyn päivän jälkeen ratsastaa. Puitteet ovat siis miltein täydelliset. Kun vielä juoksutusta varten saadaan tuo pyöröaitaus, niin eihän täältä paljon mitään sitten enää puutu!


Estekenttää ja taustalla maastoesterataa.

Kurkistus maneesiin
Radan alkua

Estekenttä toisesta kuvakulmasta, takana näkyy heinän & oljen säilytyskatos.
Kouluratsastuskenttä
Sitten vielä muutama extrakuva. :)

Tässä siis asutaan, yläkerran kaksi ensimmäistä ikkunaa (vasemmalta) kuuluu minun ja kämppikseni asuntoon, loput on muiden asuntoja.

Tallikissat Garfield (vas) & Ludwig (oik).

Jokaisella hevosella on nimikyltti karsinoissa.
 
Syksyn värit alkaa näkyä tosi kauniisti!

Tässä vielä kuva Itämereltä, kun käytiin viime viikonloppuna treenailemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti