keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pikaisia kuulumisia kotoa

Ajattelin aikani kuluksi rustata pari lausetta Onnin ja kumppaneiden kuulumisista.
Onnilla käy tällä hetkellä kaksi vuokraajaa, toinen käy kolmesti viikossa ja toinen pääsääntöisesti kerran. Sen lisäksi äiti käy sillä välillä köpöttelemässä jos huvittaa päästä ratsastamaan. Sillä on kaikki hyvin ja lihaksien kasvatus on taas siis aloitettu, vatsaa ei tällä kertaa tarvi kasvattaa.. ;) Se on lihakseton, muttei missään nimessä laiha.

Vanha kuva kun ei tuoreita ole :p

Inkeri käy kerran viikossa Teivossa radalla hölkkimässä ja muuten sitten kärryttelee Pinsiön metsissä. Se on ainakin tähän mennessä toiminut hyvin.
Viime viikonloppuna radalla käydessä lähti matkaan meille uusi vuokralainen: Jusu. Jos joku on jaksanut lukea mun rustailemia postauksia töistä, nimi soittaa ehkä kelloa. Jusu on siis ollut Sarkolassa opetuksessa ja treenissa viime vuodesta lähtien. Nyt se ruunattiin ja tuli meille viettämään taukoa tiukemmasta treenistä. Kun palaan kotiin, minun on tarkoitus alkaa sillä ratsastamaan. Jos se osaa satulan alla käyttäytyä, senhän näkee vasta kun sinne nousee istumaan. Saisi lihapulla vähän liikuntaa.. :D

Ja Inkusta samanlainen

Kuuluu sinne kotiin muutakin kuin hyvää. Meidän uskollinen, ihana, röhisevä, pieni mutta niin suuri ranskanbulldoggi Simo pääsi koirataivaaseen 25.10. <3 Simppa tuli meille n. nelikuisena jättikorvana vuonna 2008 ja siitä lähtien se on värittänyt meidän päiviä. Opetin sille vaikka mitä temppuja; se osasi leikkiä kuollutta, kumartaa, perus istu tassu maahan onnistui leikiten, takajaloilla seisominen ja samalla etutassuilla taivaaseen kurottelu oli yksi uusimmista, jalkojen ympäri pujottelu minun kävellessä eteenpäin, jalkojen välissä kävely... Itsellä loppui ideat kesken! Simo teki mitä vain ruuasta. Ja ruuaksi kelpasi mikä vain.. Nimim. Huoneenoven auki jätettyäni nenäliinat (käytetyt) oli roskiksesta syöty.. :p Ensimmäiset näyttelyt (sekä koiralle että esittäjälle) meni parhaiten niistä kolmesta virallisesta ja saatiin ERI (tuolloin ei ollut vielä SA:ta). Eräänä itsenäisyyspäivänä match show:ssa saavutettiin BIS4 (tämä vuosia myöhemmin, molemmat rutinoituneempana ja perillä touhusta). Nyt se saa kirmailla vanhan tutun Kiran kanssa kilpaa niityillä, ilman huolta huomisesta.. <3

Levätkää kaverukset rauhassa <3 Kira 2011-2012 & Simo 7.3.2008-25.10.2015

Onneksi kotona odottaa silti kaksi karvaista kaveria kun astun ovesta sisään. Ehkä tämä on jopa helpompaa kun ei ole kotona, ei jatkuvasti ajattele asiaa eikä sitä jotenkaan tajua. No, sitä se on se elämä.. Ainakin tämän ystävän saimme pitää seitsemän pitkää vuotta, osa valitettavasti oli meillä vain alle vuoden ennen taivaaseen lähtöä.
Saksasta lisää vielä tällä viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti