Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukisat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. elokuuta 2015

Harjoituskoulukisat Pisterillä

Kuva: äiti
Tosiaan päästiin kouluaitojen sisäpuolelle taas kokeilemaan, että miltä se meno maistuu. Kisat oli harjoituskoulukilpailut ja ne järjestettiin Pisterin tallilla Sastamalassa. Ratsastettiin siis helppo C, sama rata kuin viimeksi Vahannassa sekä lisäksi helppo B K.N. Special.
Varoitus: paaaaljon tekstiä! Odotin odottamistani kuvia kisoista facebookiin esille, jotta saisin blogiin matskua, siksi postaus näin myöhässä..Kuvia vain helposta C:stä, B:n kuvat julkaistaan myöhemmin.

"Jouduttiin" kilpailuiden myötä sitten johonkin lehteen, sillä sain äidin ystävältä parin päivän päästä alla olevan kuvan. Meistähän tulee julkkiksia! ;)



Onni ehti olla noin tunnin tarhassa ennen valmiiksi laittoa. Kun lähdin hakemaan sitä tarhasta, se ihan varmasti tiesi mihin joutuu: Ensimmäistä kertaa laitumen jälkeen se lähti tarhan perälle, eikä tullut portille vastaan! :D " En mee tohon autoon, mä haluun olla kotona ". Tallissa letitin hevosen ennätysnopeudella, 20 minuutissa, tein siis nutturat ja häntäletin. Manasin jo itsekseni päivää, kun tein hevoselle parittoman määrän sijasta kahdeksan sykeröä..!

Kilpailupaikalla sai heti varustaa hevosen. Verkat oli 20 minuuttia, aluksi ajattelin, ettei se mihinkään riitä, mutta noin kuumalla säällä en kyllä koko aikaa, varsinkaan B:n verkassa, käyttänyt ravailuun ja laukkailuun. Aluksi Onni kyttäsi tuomarin paikkaa tovin, mutta kun sain sen siitä muutaman kerran ohi, ei sen kanssa ollut enää mitään ongelmaa.

" Ei ei, toi tuoli-pöytähökötys on ihan hirvee.. Ja joku on tuol kulmassa kyykyssä ja *klik* vaan kuuluu ! " Kuva: Timo Nieminen

Oli toisaalta tosi kiva ratsastaa sama ohjelma, mikä mentiin jo keväällä, sillä arvostelusta näki heti, onko asiat parantunut. Toki onhan se vähän tuomaristakin kiinni, mutta eiköhän ne kaikki osaa hommansa.
Tällä kertaa tultiin alkutervehdykseen hyvin linjalla ja pysähdyksestä saatiin 8! Ensimmäisestä askeleen pidennyksestä sanottiin: "Hyvä ja tahdikas", mutta seuraavat pidennykset jäivät vähän vaisuiksi. Jännitän ilmeisesti huomaamatta jalkojani, jolloin en saa hevosta lähtemään pidennykseen keventämättä. Kotona ja verkassa tämä ihan onnistuu, mutta kai sitä radalla sitten jännitän.

Kuva: Timo Nieminen

Kolmikaarista olin tehnyt kotona ehkä kerran, joten se vähän pelotti, ilmeisesti kaaret olivat kuitenkin sopivasti saman kokoiset, vaikka taipuminen ja asetus jäivät vähän matkasta. Onni oli muutenkin koko radan ajan hieman jäykähkö.
Laukat meni ihan ok, olisi saanut laukata taas enemmän. Jotenkin Onnin tavallinen laukka hämää (isoa ja reipasta), jolloin jään helposti pitämään ja pyydän lyhyempää, vaikka täytyisi pyytää enemmän takaa eteen ja saada laukka pyöreämmäksi. Mutta en ole päässyt laukkaamaan Onnilla tunneilla vielä ollenkaan (paitsi esteillä), ollaan tehty hommia vain ravissa ja käynnissä, joten olen sitä vain itsenäisesti treenaillut ja silloin se helposti unohtuu.
Viimeisellä voltilla asetus ja taipuminen jäi taas vähän kyydistä. Lopputervehdys oli ihan ok.

Kuva: Timo Nieminen
" Noni äiskä, ooksä valmis sanoon moi tolle tuomarille? " Kuva: Timo Nieminen

Hevoselle kiitos ja poistuminen radalta. Sain viedä hevosen talliin odottamaan B:tä (aikaa reilut 2h ennen verkkaa), tosiaan talli on äidin hyvän ystävän. Riisuin varusteet, Onni nuuhkaisi naapurikarsinan sh-ruunaa ja alkoi sitten syömään heinää. Se kyllä kotiutuu mihin vain, kunhan sillä on edes yksi lajitoveri ja ruokaa turvan edessä! Aina syö ja juo reissussa, matkustaa hyvin ja muutenkin käyttäytyy tosi fiksusti. <3

Kun hevosella oli vettä ja ruokaa, ostettiin äidin kanssa meillekin syötävää buffetista ja mentiin katsomaan loput C:n radat. Onni aiheutti ihmetystä ja katselua kokonsa puolesta, meille naureskeltiin kun nousin tikkailta selkään. :D Ei siis ollut jakkaraa mukana, joten käytin autossa olevia tikkaita, en muuten tikkaita kyllä käytä.

Palkintojen jaossa minut kuulutettiin voittajaksi, vaikka itsellä oli radan jälkeen vähän semmonen "nojaa" fiilis, lähinnä juuri hevosen jäykkyyden takia, jolloin kaikki asetukset ja taipumiset meni ihan metsään. :o Saatiin puna-keltaisen ruusukkeen, pokaalin sekä korvakorut. Sain myös samalla meidän arvostelun, jossa luki 66,750%! Parannusta Vahannan koulukisoista siis 5,250 prosenttiyksikköä! Kotona sitten tajusin, ettei se rata nyt kokonaisuudessaan niin huonosti mennyt, eikä se tuosta videolta niin pahalta näytä.

Työntekoon keskittynyt hevonen ? :D Kuva: Timo Nieminen



Helpon B:n verkassa nostin kerran laukat ja ravailin vähän, sitten loput ajasta verkkasin käynnissä, päivä oli vaan niin kuuma. Annoin pitkät ohjat ja päästiinkin sitten aloittamaan aiemmin, kun kukaan ei halunnut verkata täyttä 20 minuuttia.

Tällä radalla hevonen ei ollut yhtä jäykän tuntuinen, mutta ei se nyt niin hyvin vieläkään asettunut. Omaa ratsastustahan siinä saa syyttää. Eikä hevonen missään peräänannossa kulkenut, vaikka vissiin B:ssä 'pitäisi', mutta ei se meitä niin haittaa, kyllä se siellä joku päivä kulkee, mutten nyt sitä kisoihin lähtenyt hakemaan vaan kokemusta. Ja harjoituskilpailut on hyvä paikka kokeille vähän haastavampaa, ei tarvi ottaa huonoa menestystä niin vakasti. :D

Kuva: Timo Nieminen

Tosiaan, B:n numerot vaihtelevat 5,5 ja 7 välillä, ainoat seiskat radalta tuli vasemmasta laukasta, jossa lukee myös "nyt hyvä ja pyöreä". Tuomari sanoi meille kisojen päätyttyäkin vielä, että siitä tulee hyvä, kun saan ratsastettua takaosaa alle ja että toisessa laukassa se oli jo parempi.
Tohelo kuski ratsasti 10m voltit liian suuriksi, ei saanut siirtymiä käyntiin kovin pehmeästi eikä osannut pysäyttää hevosta oikein linjalla. Omasta istunnastaan se kuitenkin taikoi numeron 7, vaikka se on ollut kaikissa muissa kisoissa (Onnin kanssa) 6 tai 6,5. Kunhan ne hartiat pysyisi takana ja leuka ylhäällä..

<3 Kuva: Timo Nieminen

Prosentteja tästä radasta kertyi 61,400 ja tällä kertaa se riitti kakkossijaan! Kymmenestä osallistujasta toiseksi ensimmäisessä helpossa B:ssä Onnin kanssa (minulle vasta toinen heB rata). Ei sitä voinut kun hevosta taputtaa, pakata se autoon ja suunnata kotia kohti! Pysähdyttiin matkalla vielä hakemaan jätskit, ja kotona Onni pääsi tuttujen kavereiden keskelle ja tarhaan syömään!

Kuva: äiti

Kuva: äiti
Päivän lemppari <3 Kuva: äiti



Sunnuntaina meillä on estekisat, joten seuraava postaus siitä, toivottavasti nopeammalla aikataululla, kuin tämä.. :D

torstai 28. toukokuuta 2015

Vahannan koulukisat

Sunnuntaina päästiin toisiin koulukisoihin Onnin kanssa. Päivä oli alusta asti ideaa vastaan, sillä kun hevonen oli autossa, auto ei lähtenyt käyntiin! Kaasutin sitten "naapuriin" hakemaan auton omistajalta kaapelit, että saatiin annettua omasta hevosautoon virtaa. Onneksi Onni on tosi järkevä matkustamaan, eikä tässäkään tullut mitään ongelmia. Saatiin auto lopulta käyntiin ja päästiin matkaan. Olin äidin kanssa kahdestaan liikenteessä, ja äitiä epäilytti muutenkin lähteä ajamaan noin isolla autolla, joten köröteltiin rauhassa paikan päälle. "Naiset lähti vähän ajelulle.. he he.."


Tarkoitus oli saapua Vahantaan yhdeksältä mutta päästiin sinne vasta puoli kymmenen.. Otettiin hevonen pois autosta ja äiti kävi maksamassa ilmoittautumisen sillä välin kun minä taluttelin Onnia Vahannan pihassa. Onni otti jutun ihan rennosti kuten aina. Varustettiin heti hevonen pihalla, sää oli aika tuulinen mutta aurinko kuitenkin paistoi. Huomattiin sitten, että kuljetuksessa vasemman takajalan kenkä on mennyt vinoon, mutta pysyi kuitenkin jalassa, eikä hevonen tuntunut verkassa mitenkään epänormaalilta.

Tällä kertaa verkkasin Onnin kanssa yksin maneesissa, kisat olivat siis ulkokentällä samoin kuin yhteinen verryttely. Tein verryttelyn eri tavalla kuin viimeksi, tein tällä kertaa paljon ronskimmin ottein ja se tuntui toimivan. Onni kuunteli hyvin ja teki siirtymiset tosi terävästi. Sitä ei selvästi voi ratsastaa hissuttelemalla, jos sen haluaa tekevän yhteistyötä. Askeleen pidennykset lähti mukavalla työnnöllä kuitenkaan lössähtämättä. Lopulta meidät käskettiin maneesista odottamaan vuoroa ulkokentälle. Siinä vaiheessa perhoset alkoivat taas lennellä vatsanpohjassa.


Kun meidät kuulutettiin seuraavaksi ratsastajaksi, jännitys katosi ja aloin keskittyä Onnin herättelyyn. Pillin vihellys kuului, tein epämääräisen ympyrän ja käänsin keskihalkaisijalle.
Puristin koko radan ehkä pikkusen liikaa polvilla, joka söi eteenpäinpyrkimystä, mutta askeleen pidennyksissä Onni oli muutenkin haluton. Se ei halunnut lähteä työntämään takaa pidempään askeleeseen ja tässä syytän osakseen sitä takakenkää, ehkä se painoi jonkun verran (Verkassa askeleen pidennykset olivat kuitenkin hyviä..).
Kolmikaariset ei koskaan kotona onnistu hyvin, en saa tehtyä yhtä suuria kaaria eikä paketti jotenkaan vaan pysy kasassa, mutta nyt kisoissa se oli melkeinpä radan paras osa! Saatiin numeroksi 7 ja kommenttina oli "Kiva ravi" :) Ehdottomasti huonoimmat osat (5,5) olivat juurikin nuo askeleenpidennykset, mutta myös pysähdykset, joissa takaosa vääntyi jotenkin vasemmalle.


Suunnanmuutokset laukassa menivät omasta mielestä aika kivasti, keskityin vaan siihen, että saan laukan säilymään hyvänä loppuun asti ja rauhallisesti, usein on tapana lähteä kaasuttamaan. Ensimmäisen laukkalävistäjän jälkeen tuli heti seuraavasta kirjaimesta laukannosto, joten sen oli oltava hyvin hallittu. Lävistäjät laukassa sujuivat kummassakin suunnassa nätisti ja niistä saatiinkin 7. Laukkaohjelma oli muutenkin ihan jees, vähän ylitaivutin Onnin kaulaa toisella ympyrällä ja ehkä sillä samalla kokosin pikkusen liikaa.

Kädet hoi älkää jättäkö..!
Keskityin niin paljon hevosen ratsastamiseen ja pitämään sen keskittymisen työnteossa, että unohdin ihan täysin pitää oman istuntani siellä päinkään.. :D Selkä kyttyrällä ratsastin koko radan ja kädet heilui ties missä. Jos se kolmas kerta sitten toden sanoo ja sekä minä että hevonen ollaan kunnolla touhussa mukana ! Syksyä odotellessa..


Radan jälkeen ei voinut olla kun tyytyväinen. Ensimmäiset kisat oli niin hyppelemistä, että puhdas suoritus tuntui tosi kivalta! Lisää treeniä vaan, eihän sitä muulla paremmaksi pääse. Suorituksen jälkeen kävelin pienen hetken ja sitten lastattiin Onni taas autoon. Ratsastin ensimmäisessä verkkaryhmässä, joten ehdittiin viedä hevonen kotiin ennen luokan loppua. Kotona otettiin ensimmäisenä hevoselta takakenkä pois jalasta, johon isäpuoli löi tiistaina uuden kengän. Laitoin hevosen kylmäykseen, kävin vaihtamassa vaatteet ja ajoin takaisin Vahantaan. Ajattelin vaan hakea arvostelun, mutta "jouduin" maalaisvaatteineni sinne siisteihin kisavaatteisiin pukeutuneiden ratsastajien sekaan hakemaan ruusuketta ja laukkaamaan kunniakierrosta. :D Ainahan se sijoitus mieltä lämmittää.
Kotona Onni joutui vielä poseeraamaan rusettinsa kanssa, mikä ei olisi herraa kiinnostanut kauhean paljon. Kuvien alta löytyy vielä video koulurataan! :)

"Hei et oo tosissas.."
"Ai mää voitin tän..? No ehkä mä sitte voin vähä hymyillä.."

Jos video ei näy klikkaa tästä!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Koulukisat 15.3

En olekaan saanut kirjoitettua koulukisoista vielä mitään. Perjantaina oli viimeiset yo-kirjotukset ja niihin piti vielä lukea, joten nyt vasta saan aikaiseksi.

Tavoite: hyväksytty suoritus & ehjänä radalta, check !

Heräsin aamulla jo ennen kuutta ilman kelloa, enkä saanut enää unta. Nousin ylös, vedin vaatteet niskaan ja otin aamupalan mukaan talliin. Sillä välin, kun hepat söi aamukauroja, söin itsekin aamupalan tallikämpässä. :D Heitin kaikille vähän heinää ja aloin letittää Onnin harjaa. Sain yhteensä 15 lettiä ja huhhuh oli hommaa! Estekisoissa mennään kyllä ihan vapaalla fledalla, en jaksa tehdä tota joka kisoihin... Sen jälkeen hevoset, Onni mukaan lukien, tarhaan.


Ajettiin autolla Vahantaan, ilmottauduin ja tultiin vielä kotiin. Ei ollut järkeä viedä hevosta sinne jo yhdeksältä aamulla, kun lähtö oli vasta 13:20.




Päästiin lähtemään 11 aikaan ja oltiin paikalla vähän vaille 12. Aikataulussa oltiin vähän myöhässä, joten hevonen oli hetken autossa. Saatiin tutuilta hevosauto lainaan, sillä omassa on kesärenkaat. Onni vaan on niin iso, että vaatii kahden hevosen tilan autossa kun autossa. :D
Hevonen otettiin autosta pois puoli yhden aikaan. Kävelytin sitä pari kierrosta pihassa, otin pallot pois korvista ja aloin varustaa sitä. Äiti ja isäpuoli olivat siis mukana ja auttoivat hommissa.
Ostin ihanat B Vertigon kisahousut puoleen hintaan Horzelta muutama viikko takaperin ja nyt pääsin vihdoin testaamaan niitä selässä! Olivat kyllä hintansa arvoiset, ihanaa, kun kerrankin on sellaiset housut, jotka ei paina eikä purista mistään !


Kävelin hetken ja otin sitten ohjat. Ratsastin siis ensin yksin kentällä, ennen kun yhteisverkka alkoi maneesissa. Hain hevoseen rentoutta, ravailin melko paljon ja otin muutaman laukkapätkän. Onni tuntui kivalta, melko kevyt suusta ja hyvä eteenpäinpyrkimys, ilman kiirettä. Kävelin taas välissä jonkun verran ja tein sitten uudestaan vähän verkkaa. Kun saatiin mennä maneesiin, mukana oli 5 muuta ratsukkoa säätämässä samojen kouluaitojen sisäpuolella. En ole ratsastanut Onnilla porukassa koskaan ennen, joten sekin oli uusi juttu.
Herra keräsi ihan sopivasti painetta ryhmästä ja alkoi jo laukassa esittää hienoja rodeohevosen hyppypomppuja. Jätin verkan laukat sikseen ja yritin pitää hevosen kuulolla. Onni muuttui tosi vahvaksi edestä ja yliherkäksi pohkeelle. Se kuumeni ihan mukavasti..
Me oltiin toisena radalla, joten saatiin vähän levähtää ja kävellä ennen omaa suoritusta.



Radalle tulessa hevonen ei ollut kunnolla kuulolla tai muutenkaan kovin hyvällä fiiliksellä ei lähdetty radalle. Tervehdyksen jälkeen tuli askeleenpidennys ravissa, mun ei tarvinut kuin vähentää painetta ohjasta ja hevonen lähti eteen, vältin päästämästä liikaa, mutta ilmeisesti mentiin juuri ja juuri rajan oli, sillä herran mielestä oli hyvä hetki esittää tuomarille jälleen rodeohevosen kikkoja. "Tylsää tämmönen kouluratsastus!" Arvostelussakin on kirjattu pisteiksi 3,0 "Riemastuu"... :D

Kaunis, oikeaoppinen askeleenpidennys ravissa.. Äidillä meni plasmat sekasin kuvatessa, joten tää on paras kaappaus minkä sain videolta. :D

Onni rikkoi laukalle monta kertaa ja oli tosi jännittynyt melkein koko radan ajan. Ensimmäisestä laukannostosta menasi tulla lähtö ja toisella ympyrällä tuli taas rodeohyppyjä. Ei siellä auttanut kun istua kyydissä ja pyytää hevosta jatkamaan eteenpäin ja pysymään reitillä.. Sitten mentiin vastalaukkaakin ja muuta mukavaa. Alla video noista hypyistä.



Kyllä tästä arvostelusta löytyy pari hyvääkin kohtaa. Täyskaaria kehuttiin ja toisen kaaren kohdalla lukee jopa 7,0 "Rentoutuu"! Toisen suunnan laukkaympyröiden laukkaa on sanottu rytmikkäiksi ja siitä tuli toinen 7.
Ja radan jälkeen joku nainen tuli kehumaan, kuinka hieno hevonen Onni on. ;) Sanoi, että heti, kun tultiin maneesiin, hän oli ihmetellyt, että mikäs hevonen se tuo on. Täytyyhän sitä omaa vähän kehua: onhan se hieno, mutta sitten kun sen saa kulkemaan, niin siitä tulee vielä hienompi.. ;)

Toisella täyskaarella, niitä harvoja hetkiä, kun pysyttiin oikealla askellajilla.. :D

Yllätyin prosenteista, 57,22 prosenttia tolla radalla..! Eihän se mikään hurja saalis ole, mutta tollasella surkealla radalla noinkin paljon?! :D Mihinkähän me oikein päästään sitten, kun opin ratsastamaan Onnin kisoissakin rennoksi radalla..? Jos olisin tiennyt Onnin kuumuvan porukasta noin paljon, olisin verkannut yksin kentällä, käynyt maneesissa tekemässä vain suorituksen ja sitten häipynyt, mutta ollaanpa nyt taas tässäkin viisaampia seuraavissa kisoissa.

Kikkarapää kotona

Viime viikonloppuna Onni kompastui kentällä ja sen oikea etunen keräsi siitä aika mojovat nestemöykyt. Oej:ssa on aina ollut nestettä jonkun verran, mutta nyt sitä oli selvästi enemmän. Ei onnu, ole kipeä/lämmin eikä muutakaan, mutta viimeiset kolme päivää ollaan silti menty kevyesti kävellen ja vapailla. Tänään taidan käydä nätisti ratsastamassa kentällä tai sitten juoksutan. :)