maanantai 1. elokuuta 2016

Mitä Annille kuuluu?

Kerroin muutama viikko sitten uudesta hevosystävästä, Annista. Olen ratsastanut sillä pari kertaa viikossa kentällä ja tamma edistyykin nopeaa tahtia. Ollaan tehty jo puomeja käynnissä ja ravissa, myöskin laukannosto puomilla onnistuu. Saan jo taivuteltua sen kaulaa käynnissä kumpaankin suuntaan, ei vielä hirveän paljoa, mutta pikku hiljaa.. Perjantaina sain jo hieman asetusta kulmissa (käynnissä). A:lla on ollut lähes joka kerta eri satula testissä, joten olen laukannut aika hillitysti (kaikki tulee enemmän tai vähemmän lapojen päälle, voisin sanoa, ettei ole tällekään helppo löytää satulaa :p).

Yhtenä päivänä se oli myös jättänyt kaksi neljästä kengästä laitumeen ja kun laitettiin bootsit jalkoihin (vej,otj), ei oikealle laukkaaminen onnistunutkaan kuin ennen. Ensin tarjottiin muutaman kerran vasenta laukkaa ja kun sain oikean laukan nostettua, en mennyt pitkään ja pyysin raviin.

Anni on nyt myös kuuliaisempi heti alusta alkaen, miltein jatkuvasti ainakin toinen korva kääntyy taakse ja kuuntelee mitä minä kerron. Se uskaltaa jo myös venyttää päätä alas ja olenkin aina lopuksi ravannut muutaman kierroksen pitkillä ohjilla. Ensimmäisillä kerroilla ei ollut asiaa antaa ravissa pitkiä ohjia, sillä A lähti kipittämään kovempaa eikä laskenut päätä yhtään mihinkään. :D

Tässäpä vielä videon pätkää, vihreässä paidassa olen selässä 1. kertaa ja sinisessä paidassa 6. kertaa. Harmi vain, että juuri tuo 6. kerta oli se, kun nuo bootsit häiritsi menoa ja oikea laukka ei rullannut kunnolla. Mutta ravissa ainakin itse huomaan, että se 1. kerran kipitys on rauhoittunut pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti